Talvipäivänseisaus-tapahtuma

Talvipäivänseisaus ajoittuu nimensä mukaan vuoden lyhimpään päivään, jolloin aurinko on pohjoisella pallonpuoliskolla katsottuna alimmillaan taivaalla etelässä ollessaan. Tällöin Taipaleen kanavamuseon piha-alueelle avautuu koko perheen yhteinen kävelytapahtuma.

Tätä ilmaista kävelytapahtumaa on järjestetty jo vuodesta 1997. Vuosi vuodelta Talvipäivänseisaus-tapahtuma on muovautunut eri yhteistyötahojen toimesta nykyiseen muotoonsa.

Vuoden 2018 tapahtumasta tietoa tulee tälle sivulle tapahtumajärjestelyiden edetessä.

 

Vuonna 2017 Talvipäivänseisaus -kävelytapahtuma järjestettiin 20. kerran! Tapahtuman teemana oli Suomi 100 -vuotisjuhlavuoden sekä Talvipäivänseisaus -kävelytapahtuman kunniaksi: 100+20 -juhlavuosi.

Taipaleen kanavamuseon piha-alueelle avautui vuoden lyhimpänä päivänä koko perheen yhteinen kävelytapahtuma. Kulttuurielämyksiä tarjoavan tapahtuman tarkoituksena on rauhoittua ja hiljentyä joulun alla. Tunnelmaa luovat muun muassa lumi- ja tuliveistokset, valoteos ja taikametsä. Vuonna 2017 valoteos laajenee vanhalta kanavalta niemenkärkeen asti!

Tapahtuman aikana museo ja kahvio ovat auki. Kahvion jouluherkkuja varten on hyvä varata taskuun kolikoita. Tapahtumaan tullessasi muistathan varustautua heijastimin ja otsalampuin. Autopaikkoja on rajoitetusti tapahtuman läheisyydessä liikuntarajoitteisille. Aikataulutettu lyhtykulkue kannustaa kansalaisia kävelemään Kahden Ruusun pihasta Taipaleen Kanavalle. Tapahtumaan on vapaa pääsy!