Käyntiosoite:
Ahlströminkatu 6, 78250 Varkaus
postiosoite: PL 208, 78201 Varkaus
Puhelinvaihde (017) 579 411,
fax (017) 579 4450,
varkauden.kaupunki(a)varkaus.fi
Kaupungintalo auki arkisin klo 09-15

Hallinto ja hankkeet

Haku ja hyväksyntä

KOKO-ohjelmasta rahoitetaan pääasiassa sellaisia pilottihankkeita ja esiselvityksiä, joilla voidaan käynnistää laajempia kehittämisasioita, toimintoja ja prosesseja. Hankkeet ja selvitykset painottuvat ensisijaisesti toimintatapojen ja yhteistyömuotojen kehittämiseen ja koordinointiin.

Hankkeita/selvityksiä voi tuoda käsittelyyn kahdella tavalla. Kuntajohtajat toteavat tarpeen selvitykselle tai hankkeelle. Kuntajohtajat päättävät tarjouksen pyytämisestä. Kuntajohtajat hyväksyvät hankkeen tai selvityksen tarjousten perusteella joko kilpailuttamalla tai erityisistä syistä Varkauden kaupunginjohtajan viranhaltijapäätöksellä.

Hankkeen valmistelija/tilaaja voi tuoda itse ehdotuksen KOKO:sta rahoitettavaksi. Hankkeistaja tuo hanke-ehdotuksen KOKO:n toimistoon, jossa käydään alustava keskustelu ehdotuksen sopivuudesta ohjelmaan ja varmistetaan hankekriteerien täyttyminen.

Alustavasta hankesuunnitelmasta voidaan pyytää arvio ulkopuoliselta asiantuntijaryhmältä ja lausunto Pohjois-Savon liitolta hankkeen rahoituskelpoisuudesta. Saatuaan myönteisen lausunnon hankevastuinen kilpailuttaa hankkeen toteutuksen. Hankkeistaja voi toteuttaa hankkeen myös kilpailuttamatta omana työnä, jos hankkeen rahoitus alittaa kilpailutuksen kynnysarvon.

Jotkut erityisen merkittävät hankkeet voivat vaatia lisäksi seutuhallituksen hyväksynnän ja kuntakohtaisen päätöksen niissä tapauksissa, joissa hankkeen toimet ja vaikutukset kohdentuvat yksittäisiin kuntiin.

Hankeriteerit ja perustelut

Hankkeen hyväksymisen edellytyksenä on, että se täyttää ohjelman erityspiirteitä noudattavat hankekriteerit mahdollisimman hyvin. Varkauden- Pieksämäen seudun KOKO-ohjelman hankeriteerejä ovat:

  • Kehittysulottuvuus
    • Miten hanke kehittää nykyistä toimintaa/järjestelmää tai luo uudenlaista aktiviteettia ?
  • Täydentävyys
    • Miten hanke lomittuu muiden samankaltaisten hankkeiden kanssa tai täydentää niitä ?
  • Ainutlaatuisuus
    • Mitä uudenlaisia toimintatapoja, malleja ja prosesseja hanke tarjoaa ja edistää ?
  • Integraatio
    • Miten hanke kiinnityy jonkonkin suurempaan ja/tai merkittävämpään kehityskokonaisuuteen ?
  • Dynamiikka ja vipuvarsi
    • Millaisia katalyytti-, ulkois-, kerrannais- tai välillisiä vaikutuksia hankkeella saadaan aikaan ?
  • Pysyvyys
    • Miten hankkeen toiminnot tai vaikutukset jatkuvat hankkeen jälkeen ?