Kaavan hyväksyminen ja voimaantulo
Kaavan lainvoimaiseksi hyväksyminen
Tekninen lautakunta hyväksyy muistutuksiin ja lausuntoihin tehdyt vastineet ja kaavaehdotuksen.
Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavaehdotuksen teknisen lautakunnan ja kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen.
Hyväksymisestä tiedotetaan
Kaupunginkanslia toimittaa tiedon valtuuston hyväksymistä kaavoista viranomaisille.
Hyväksymispäätös lähetetään myös aloitteen tekijöille sekä niille, jotka ovat jättäneet muistutuksen.
Muutoksenhaku kaavan hyväksymispäätöksestä
Kaupunginvaltuuston kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen haetaan muutosta valitusosoituksen mukaisesti Kuopion hallinto-oikeudesta ja sen päätöksestä edelleen Korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) voi tehdä kaupunginvaltuuston kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä kirjallisen oikaisukehotuksen, jos kaava on laadittu ottamatta huomioon valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita tai muutoin vastoin lain säännöksiä ja on yleisen edun mukaista saattaa asia uudelleen kunnassa päätettäväksi. Kaupungin on ilmoitettava kirjallisesti jäljempänä mainitun oikaisukehotuksen johdosta tehdystä uudesta päätöksestä Kuopion hallinto-oikeudelle sekä valituksen tehneille.
Voimaantulo
Kaava tulee voimaan, kun valitusaika kaupunginvaltuuston päätöksestä on päättynyt ja päätöksestä on kuulutettu. Kaupunginhallitus voi, ennen yleis- ja asemakaavan lainvoimaiseksi tuloa, määrätä sen tulemaan voimaan niiltä osin, johon valitukset eivät kohdistu.
Tiedoksi lähettäminen
Kaupunginkanslia lähettää voimaan tulleen valtuuston päätöksen, kaavakartan ja selostuksen viranomaisille.
Myös aloitteen tekijöille toimitetaan tieto kaavan lainvoimaiseksi tulosta.