Oppilasalueet
Perusopetuslain 6 §:n mukaan kunta osoittaa oppivelvollisille lähikoulun.
Varkauden kaupungin koulutuslautakunnan 22.12.2005 § 133 hyväksymän "Varkauden kaupunkin koulutoimen perusopetuksen oppilaaksi oton perusteet ja menettelyohjeet" -päätöksen mukaan koulutoimisto määrittelee vuosittain tammikuussa väestörekisterin perusteella kunkin
- tulevan perusopetuksen ensimmäisen luokan
- tulevan seitsemännen luokan
- lukuvuoden aikana oman kunnan alueella sekä kuntaan muuttavan
oppilaan ensisijaisen koulupaikan (lähikoulun) ja ilmoittaa siitä oppilaan huoltajalle.
Ensisijaisia koulupaikkoja määriteltäessä tavoitteena on pedagogisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaiset opetusryhmät kussakin perusopetuksen koulussa. Päätöksen ensisijaisesta koulupaikasta tekee sivistysjohtaja.
Huoltaja voi hakea huollettavalleen koulunkäyntioikeutta muuhun kuin ensisijaiseen kouluun. Päätöksen oppilaaksiottamisesta tekee koulun rehtori kuultuaan oppilaan ensisijaisen koulun rehtoria. Koulunkäyntioikeus muuhun kuin ensisijaiseen kouluun myönnetään aina ehdolla, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta ja saattamisesta aiheutuvista kustannuksista.
Anomuksia koulunkäyntioikeuden hakemisesta muuhun kuin ensisijaiseen kouluun saa koulujen kanslioista tai sivistystoimistosta.
Lisätietoja oppilasalueista sivistystoimistosta puh. 579 4221