Käyntiosoite:
Ahlströminkatu 6, 78250 Varkaus
postiosoite: PL 208, 78201 Varkaus
Puhelinvaihde (017) 579 411,
fax (017) 579 4450,
varkauden.kaupunki(a)varkaus.fi
Kaupungintalo auki arkisin klo 09-15

Erityispäivähoito Varkaudessa

VARHAISEN TUEN ALUEMALLI

 

Varhaiskasvatuksen valtakunnallisissa linjauksien (2002) ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2003) mukaan lasten erityinen hoito, kasvatus ja opetus tulee järjestää mahdollisimman pitkälle yleisten varhaiskasvatuspalveluiden yhteydessä. Tuen järjestämisen periaatteina on sekä inkluusio että varhainen puuttuminen, jossa tavoitteena on estää vaikeuksien kasautuminen ja syveneminen sekä lapsen tarvitseman tuen aloittaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tavoitteena on, että eritystukea tarvitsevan lapsen kohdalla korjaavat toimenpiteet aloitetaan heti, kun tuen tarve havaitaan eikä odoteta ulkopuolisen tahon diagnoosia tai muuta päivähoidon ulkopuolisen tahon määrittelyä. Lakia lasten päivähoidosta on muutettu 1.1.2007 alkaen tarkentamalla erityistä tukea tarvitsevien lasten asemaa päivähoidossa. Kunnan käytettävissä tulee olla lapsen päivähoidossa esiintyvää tarvetta vastaavasti erityislastentarhanopettajan palveluita.

Päivähoidon varhaiserityiskasvatuksen työryhmä, jossa on mukana edustaja perhepäivähoidosta ja kaikista päiväkodeista on valmistellut erityispäivähoidon aluemallia. Aluemalli perustuu inkluusion ja varhaisen puuttumisen periaatteisiin ja siinä pyritään kaikkien eritystukea tarvitsevien varkautelaisten lasten tasapuoliseen hoitoon, kasvatuksen ja opetukseen nykyisillä resursseilla. Tavoitteena on, että heti kun lapsen erityisen tuen tarve havaitaan, hänen varhaiskasvatussuunnitelmaansa lisätään kuntoutussuunnitelmaosuus. Erityistuesta vastaa sekä erityisopettaja että lapsiryhmän koko henkilökunta.

Alueopettajien tehtäväkuva vastaa nykyistä kiertävää erityislastentarhanopettajaa. Heidän työhönsä kuuluu mm. samanaikaisopetus, lasten ohjaus, konsultaatio, yhteistyö niin vanhempien kuin ulkopuolisten tahojen kanssa. Erityispäivähoidosta vastaavana koordinaattorina toimii Päiviönsaaren päiväkodin johtaja (Tiina Siivola).

Erityispäivähoito on osa Varkauden päivähoitoa. Tasapainoisen kehityksensä turvaamiseksi lapsi voi jossain vaiheessa tarvita erityistä tukea. Erityiseen tukeen ovat oikeutettuja lapset, joiden kehityksen, kasvun ja oppimisen edellytykset ovat heikentyneet sairauden, vamman tai toimintavajavuuden vuoksi. Lapsi voi tarvita tukea myös sosiaaliselle tai psyykkiselle kasvulleen.

Erityisen tuen tarpeen määrittelee erikoislääkäri tai muu asiantuntija. Erityistä tukea annamme myös niille lapsille, joilla vanhemmat tai kasvatusalan tai terveydenhuollon ammattilaiset ovat huomanneet kehityksessä oppimisvalmiuksiin liittyviä riskitekijöitä:

  • kielen kehityksen vaikeudet
  • tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmat
  • kehon hahmottamisen ja motorisen toiminnan vaikeudet
  • vaikeudet havaintotoiminnoissa
  • päättelykyvyn ja loogisen ajattelun vaikeudet
  • muistitoimintoihin liittyvät vaikeudet
  • tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen vaikeudet
  • käyttäytymisen vaikeudet

Erityinen tuki sisältää oppimisvaikeuksien varhaiseen tunnistamiseen, ennaltaehkäisyyn ja kuntouttamiseen liittyvät toimet.

Erityistä tukea järjestetään:

  • perhepäivähoidossa
  • ryhmäperhepäivähoitokodissa
  • lähipäiväkodissa
  • Kankunharjun, Käpykankaan ja Könönpellon päiväkodin kuntouttavassa pienryhmässä
  • Päiviönsaaren erityispäiväkodissa kahdessa integroidussa erityisryhmässä


Varkaudessa on käytössä varhaisen tuen – aluemalli. Kaupunki ja sen päivähoito / esiopetus on jaettu alueisiin, joissa kussakin työskentelee alueellinen erityislastentarhanopettaja. Alueellisen erityislastentarhanopettajan työhön kuuluu samanaikaisopetus, lasten ohjaus, konsultaatio sekä yhteistyö vanhempien ja ulkopuolisten tahojen kanssa. Kukin alueellinen erityislastentarhanopettaja työskentelee alueensa päivähoito / esiopetusyksiköissä kunkin yksikön kanssa sopimansa aikataulun mukaisesti.

Alueellisten erityislastentarhanopettajien yhteystiedot:

Outi Lamberg:

  • Repokankaan ja Könönpellon päiväkoti ja alueen perhepäivähoito
  • Kangaslammin, Könönpellon ja Lehtoniemen pienten koulujen esiopetus
  • Ryhmäperhepäivähoitokoti Peipon Pesä Kangaslampi
  • Avoin päivähoito
  • Englanninkielisen leikkikoulun esiopetus
  • p. 040 531 9329
  • outi.lamberg(at)varkaus.fi

Leena Koivistoinen

  • Kankunharjun päiväkoti, Käpykankaan päiväkoti sekä alueiden perhepäivähoito
  • Ryhmäperhepäivähoitokoti Puurtila ja Pupuset
  • Puurtilan Pienten koulu
  • p. 040 562 6698
  • leena.koivistoinen(at)varkaus.fi

Katja Kytölä

  • Päiviönsaaren päiväkoti, Taulumäen päiväkoti ja alueen perhepäivähoito
  • Ryhmäperhepäivähoitokoti Joutsen, Päivänsäde ja Hattivatit
  • Yksityinen päiväkoti Nappula
  • p. 040 532 1320
  • katja.kytola (at)varkaus.fi

Varkauden erityispäivähoitoa koordinoi Tiina Siivola :

  • Päiviönsaaren päiväkoti, Villankuja 2, 78250 Varkaus
  • p. 040 752 4920
  • tiina.siivola(at)varkaus.fi