Taulumäen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
| 1. | JOHDANTO |
| 2. | TAULUMÄEN PÄIVÄKOTI |
| 3. | ARVOT JA TOIMINTA-AJATUS |
| 4. | OPPIMISYMPÄRISTÖ |
| 4.1. Fyysinen oppimisympäristö | |
| 4.2. Psyykkinen oppimisympäristö | |
| 5. | VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN |
| 6. | SISÄLTÖALUEET |
| 6.1. Kieli ja vuorovaikutus | |
| 6.2. Matematiikka | |
| 6.3. Musiikki | |
| 6.4. Taito- ja taideaineet, kulttuuri | |
6.5. Ympäristö ja luonnontieto | |
| 6.6. Liikunta ja terveys | |
| 6.7. Eettinen ja uskonnollinen kasvatus | |
| 7. | YHTEISTYÖ |
| 8. | ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAT LAPSET |
| 9. | ARVIOINTI |
| 10. | PÄIVÄHOITOA, VARHAISKASVATUSTA JA ESIOPETUSTA MÄÄRITTÄVIÄ ASIAKIRJOJA |
1. JOHDANTO
Varhaiskasvatus on alle kouluikäisten lasten eri elämän piireissä tapahtuvaa kasvatuksellista vuorovaikutusta, jonka tavoitteena on edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista.
Varhaiskasvatuksessa vanhempien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön yhteistyö perustuu vuorovaikutukseen ja yhteisten kasvatuksellisten linjojen etsimiseen, kasvatuskumppanuuteen. Vanhemmilla on lapsen ensisijainen kasvatusoikeus ja – vastuu. Esiopetus on osa varhaiskasvatusta.
Taulumäen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma pohjautuu Stakesin laatimaan Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (30.9.2003), sekä Varkauden kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan, joka valmistui keväällä 2006.
Suunnitelmaa tehdessä huomioitiin lasten vanhemmille ja henkilökunnalle suoritettu arvokysely ja sen pohjalta luotu yhteinen arvoperusta.
Tämä varhaiskasvatussuunnitelma on tehty työvälineeksi koko Taulumäen päiväkodin henkilökunnalle. Suunnitelman tarkoituksena on auttaa henkilökuntaa muodostamaan yhteinen käsitys lapsesta, oppimisesta ja tiedosta. Varhaiskasvatussuunnitelmaa tarkistetaan ja päivitetään säännöllisesti.
Varkaudessa 19.01.2006/Päivitetty 30.09.2008
2. TAULUMÄEN PÄIVÄKOTI
Taulumäen päiväkoti sijaitsee Varkaudessa, keskeisellä luonnonkauniilla paikalla, Huruslahden rannalla. Nykyisellä paikallaan päiväkotimme on toiminut vuodesta 1983. Päiväkotimme on tarjonnut ympärivuorokautista päivähoitoa elokuusta 2008 lähtien. Esiopetusta järjestetään päiväkodissamme Esikoiden ryhmässä arkisin klo 08:30 - 12:30 ja klo 14:00 - 18:00 välisinä aikoina.
Päiväkotimme ryhmät:
TAAPEROT alle 3v.
VÄKKÄRÄT yli 3v.
VEKARAT yli 3v.
ESIKOT 6v.
YÖHOITORYHMÄ
Päiväkodissamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta antaa ammattitaitoinen henkilökunta. Henkilökuntaa päiväkodissamme on 24 henkilöä. Lisäksi apunamme voi olla työllistettyä henkilökuntaa ja opiskelijoita.
VUOROHOITO
Vuorohoito on ympärivuorokautista päivähoitoa, jossa lasten hoitoajat perustuvat vanhempien työvuoroihin ja vanhempien kanssa tehtävään vuorohoitosopimukseen.Vanhemmat toimittavat työvuoronsa / lapsen hoitoajat hoitoviikkoa edeltävänä maanantaina klo 18:00 mennessä. Kaikki päiväkotimme lapsiryhmät ovat vuorohoitoryhmiä. Erityistä huomiota kiinnitämme vuorohoidossa perusturvallisuuden luomiseen sekä viikko- ja vuorokausirytmin hahmottamiseen
3. ARVOT JA TOIMINTA-AJATUS
Varhaiskasvatuksemme pohjautuu yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyihin perusarvoihin. Päiväkodissamme on tehty vanhemmille arvokysely ja henkilökunnan kesken on käyty arvokeskustelu tehdessämme päiväkodin esiopetussuunnitelman v.2003.
Keskeisimmiksi arvoiksi painottuivat
- inhimillisyys
- kiireettömyys
- elämän ilo/usko tulevaisuuteen
- elämän kunnioittaminen
Toiminta-ajatus:
Taulumäen päiväkoti toimii osana Varkauden kaupungin päivähoitojärjestelmää. Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta ympäristössä, jossa vallitsee turvallinen, hyväksyvä ja lasta kunnioittava ilmapiiri. Tavoitteenamme on ohjata lasta ihmisenä kasvamisessa, sekä vaalia lapsuutta vuorovaikutuksessa ympäristön, aikuisten ja toisten lasten kanssa.
4. OPPIMISYMPÄRISTÖ
Päiväkotimme toiminta- ja oppimisympäristö muodostuu fyysisestä, psyykkisestä sekä sosiaalisesta ympäristöstä. Hoito- ja kasvatushenkilöstö kehittää niitä jatkuvan havainnoinnin pohjalta. Huomioimme vanhemmilta ja lapsilta tulleen palautteen sekä alalla tapahtuvan kehityksen ja uuden tiedon. Toimintaympäristöjä rakennetaan ja toimintaa suunnitellaan siten, että lapset voivat toimia yksin tai erilaisissa ryhmissä.
4.1 Fyysinen oppimisympäristö
Päiväkotimme sisä- ja ulkotilojen suunnittelussa on otettu huomioon eri-ikäiset lapset. Piha-alueemme on uudistettu v.2003, se on turvallinen, monipuolinen ja erilaisiin toimintoihin innostava.
Ympärillämme on rikas luonto. Läheisyydestä löytyy uimaranta, luontopolku/hiihtolatu, luistelurata, sekä monipuolinen kallioalue.
Kaupunkiympäristö on lyhyen kävelymatkan päässä. Meillä on mahdollisuus käydä torilla, kirjastossa, kirkossa, urheilukentällä ja leikkipuistoissa.
Päiväkotimme tiloja on remontoitu ympärivuorokautista päivähoitoa varten kesällä 2008.
Jokaisella ryhmällä on omat tilansa, joita yhteisten tilojen ohella pyritään muovaamaan toiminnan edellyttämällä tavalla. Yhteiset tilamme ovat monitoimisali ja verstas. Lasten ilona on myös sisäliukumäki.
Päiväkodissamme on eri-ikäisille lapsille soveltuvat, monipuoliset leikkivälineet ja materiaalit. Lapsen kehityksen tukena on tarkoituksenmukaiset oppimis- ja liikuntavälineet.
4.2 Psyykkinen ja sosiaalinen oppimisympäristö
Päiväkotimme henkilökunnalle on tärkeää, että toimintailmapiirimme on myönteinen, viihtyisä, kiireetön ja rohkaiseva. Tavoitteenamme on, että vuorovaikutus kasvattajien, lasten ja vanhempien välillä olisi avointa ja luottamuksellista. Lapsen yksilöllinen huomioiminen ja eläytyvä kuuntelu ovat meille tärkeitä.
Kannustamme lapsia myönteiseen yhdessäoloon ja toistensa huomioimiseen.
Ilo ja huumori kuuluvat jokaiseen päiväämme!
5. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN
Varhaiskasvatusta toteutamme kokonaisuutena, jossa yhdistyvät lasten perushoito, kasvatus, leikki ja opetus. Henkilökuntamme huomioi arjen tilanteissa eri-ikäisten lasten tarpeet.
5.1 Lapsen varhaiskasvatuksen suunnitelma
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laadimme jokaiselle päivähoidossa olevalle lapselle yhteistyössä vanhempien kanssa. Suunnitelman toteutumista seuraamme ja arvioimme säännöllisesti. Varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteena on lapsen yksilöllisyyden ja vanhempien näkemysten huomioon ottaminen toiminnan järjestämisessä. Suunnitelmassa huomioimme lapsen mielenkiinnon kohteet, vahvuudet ja lapsen yksilölliset tuen ja ohjauksen tarpeet.
5.2 Menetelmät ja työtavat
Päiväkodissamme on tärkeä sija leikillä. Haluamme taata jokaiselle lapselle päivittäin riittävästi aikaa ja mahdollisuuden monipuoliseen leikkiin.
Toimintaamme kuuluvat myös opetus- ja toimintatuokiot, retket ja teemaviikot. Toimintatapoihimme kuuluu huomioida lapsi yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Vuosittain henkilökunta suunnittelee omalle ryhmälleen sopivat menetelmät ja työtavat.
Tarjoamme mahdollisuuden
- leikinomaiseen ja luovaan toimintaan
- kokeilla, tutkia, havainnoida ja ihmetellä uusia asioita ja ilmiöitä
- monipuoliseen ja haasteelliseen toimintaan
- jäsentää omaa elämäänsä ja laajentaa maailmankuvaansa
6. SISÄLTÖALUEET
Päivähoidon arjessa, opetus- ja toimintatuokioilla yhdistyvät eri sisältöalueet:
- kieli ja vuorovaikutus
- matematiikka
- musiikki
- taito- ja taideaineet, kulttuuri
- ympäristö- ja luonnontieto
- liikunta ja terveys
- eettinen ja uskonnollinen kasvatus
Tavoitteena on herättää lasten mielenkiinto uusia asioita kohtaan ja kehittää
lapsen aktiivisen oppimisen taitoja. Huomioimme kaikessa toiminnassamme lapsen ikätason ja senhetkisen kehitysvaiheen.
6.1 Kieli ja vuorovaikutus
Tavoitteena on rohkaista lapsen halua vuorovaikutukseen ja antaa lapselle kielenhallintaan liittyviä valmiuksia. Päivittäisten toimintojen ja leikkien avulla opetamme lapselle eri tilanteisiin liittyvää kieltä. Aikuis- ja vertaissuhteissa lapset oppivat kulttuurisia ja sosiaalisia tapoja ja kommunikaatiomalleja. Päiväkodissamme on kielenkehitystä tukeva virikkeellinen ja toiminnallinen kasvuympäristö. Tarjoamme malleja kielen ja käsitteiden oppimiseen sekä käytämme puhetta, jota lapsi ymmärtää.
Keskeiset asiat:
Ongelmanratkaisu, looginen ajattelu, kuvittelu
- keskusteleminen
- aktiivinen kuuntelu, kuunteluelämykset ja -leikit
- ajattelutaitoja tukeva toiminta
- pohtiminen
- itseilmaisu
Kielellinen tietoisuus
- kieli- ja lukuleikit
- sadutus
- kuvan ja sanan yhteys
- huumori ja hassuttelu
- riimittely
Lastenkirjallisuus ja -kulttuuri
- sadut, tietokirjallisuus, tarinat, kertomukset
- runot, lorut, hokemat, riimit, arvoitukset, vitsit
- leikit
- teatteri- ym. esitykset
- juhlat
- kieliperinne
6.2 Matematiikka
Matemaattista ajattelua teemme tutuksi mm. vertaamisen, päättelemisen, luokittelun ja laskemisen avulla. Ne ovat mukana monissa arkipäivän tilanteissa ja leikeissä. Harjoittelemme niitä leikinomaisesti konkreettisten lapsille tuttujen ja heitä kiinnostavien materiaalien, esineiden ja välineiden avulla.
Tutustumme matematiikan peruskäsitteisiin, symboleihin ja oikeaan sanastoon. Tavoitteenamme on luoda positiivinen asenne matematiikkaa kohtaan.
Menetelmiä:
- leikki
- pelit
- tarinat ja keskustelut
- liikunta
- musiikki
- toimintatuokiot
Sisältöjä:
- lukujono
- lukumäärä
- lukukäsite
- yksi yhteen vastaavuus
- lukumäärä-numerovastaavuus
- muodot ja kuviot
- raha
6.3 Musiikki
Käytämme musiikkia monin tavoin erilaisissa tilanteissa. Tavoitteenamme on, että lapsi iloitsee ja nauttii musiikista, hänen tunne-elämänsä vahvistuu ja hän saa ilmaista itseään musiikin avulla. Lapselle syntyy melodian, rytmin, hiljaisuuden ja tempon kautta omakohtaisia aistimuksia, tuntemuksia ja kokemuksia. Lisäksi lapsi oppii musiikkiin liittyvää sanastoa ja peruskäsitteitä.
Sisällöt ja menetelmät:
- laulaminen ja laululeikit
- kuunteleminen
- soittaminen
- musiikkiliikunta
- musiikkimaalaus
- konsertit
- musiikkisadut
6.4 Taito- ja taideaineet, kulttuuri
Taidekasvatuksen tavoitteena on antaa lapselle erilaisia kokemuksia ja elämyksiä sekä tilaisuuksia kokea asioita kaikilla aisteillaan. Erilaisten menetelmien, materiaalien ja välineiden avulla tuemme hienomotoristen taitojen kehittymistä, kehon hallintaa ja itseilmaisua.
Menetelmät ja sisällöt:
- piirtäminen ja maalaaminen
- askartelu
- muovailu ja rakentelu
- kuvallinen viestintä
- taidenäyttelyt ja ympäristötaide
- erilaisiin kulttuureihin tutustuminen
6.5 Ympäristö- ja luonnontieto
Tavoitteenamme on, että lapsi saa kokemuksia, elämyksiä ja tietoa luontoon ja ympäristöön liittyvistä asioista. Lapsi oppii liikkumaan luonnossa ja rakennetussa ympäristössä turvallisesti. Hän oppii huolehtimaan ympäristöstään ja toimimaan siinä vastuullisesti.
Sisältöjä:
- ihminen/eläimet/kasvit
- elävä/eloton
- ravinto
- liikennekasvatus
- aika/vuodenajat/sää
- luonnon ilmiöt
- luonnon suojelu
- kierrätys
6.6 Liikunta ja terveys
Tarjoamme lapsilähtöistä, monipuolista ja tavoitteellista liikuntakasvatusta.
Lapsella on joka päivä mahdollisuus liikuntaan, jolloin hän saa kokea iloa ja ilmaista itseään. Hyödynnämme liikunnassa päiväkodin monipuolista lähiympäristöä ja luontoa vuodenaikojen mukaan. Päiväkotimme yhteinen monitoimisali ja monipuoliset liikuntavälineet ovat jokaisen ryhmän aktiivisessa käytössä.
Tavoitteena on lapsen oman kehon hallinnan vahvistaminen ja myönteisen asenteen kehittyminen liikuntaa kohtaan. Liikunnan avulla tuemme ja edistämme lapsen fyysistä ja motorista kehitystä. Lapsi saa tietoa terveellisistä elämäntavoista ja niiden merkityksestä.
Sisällöt ja menetelmät:
- ulko- ja sisäliikunta
- liikuntaleikit ja pelit
- välineliikunta
- retket
6.7 Eettinen ja uskonnollinen kasvatus
Eettinen kasvatus sisältyy kaikkeen toimintaamme. Ohjaamme lapsen eettistä kasvua myös opetuksellisin menetelmin. Tuemme lapsen terveen itsetunnon kehittymistä, sosiaalisten taitojen vahvistumista ja hyvää suhdetta elinympäristöön. Tarjoamme myös mahdollisuuden kyselemiseen ja pohdintaan.
Aikuisen käyttäytyminen ja persoona - ilmeet, eleet ja puhetyyli- ovat mallina lapsen eettiselle kasvulle.
Kulttuurinen katsomuskasvatus sisältyy päiväkotimme toimintaan. Sen avulla lapsen uskonnollinen sekä muu katsomuksellinen ajattelu kehittyy. Hän tulee tietoisemmaksi omasta uskonnollisesta kulttuuriperinnöstään, tutustuu toisiin kulttuureihin ja tutustuu oman kotiseudun luonto- ja kulttuuriperinteeseen.
Uskontokasvatuksessa tutustumme kirkkovuoden suurimpiin juhliin ja siihen miksi niitä vietetään. Pohdimme avoimessa, lämpimässä ja turvallisessa ilmapiirissä lasten esittämiä uskonnollisia kysymyksiä, annamme aikaa hiljaisuudelle ja ihmettelylle. Toiminnassamme kunnioitamme perheiden vakaumusta, arvoja ja toiveita.
Sisältöjä ja menetelmiä:
- oikea- väärä
- hyvä- paha
- hyvät tavat
- vastuu omista teoista
- yhteiset säännöt
- ystävyys ja kaveruus
- suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen
- anteeksi pyytäminen ja antaminen, ristiriitojen rakentava ratkaiseminen
- juhlat, retket, vierailut
- yhteistyö seurakunnan työntekijöiden kanssa
7. YHTEISTYÖ
7.1 yhteistyö kodin kanssa
Vanhemmilla on lastensa ensisijainen kasvatusoikeus ja – vastuu sekä oman lapsensa tuntemus. Vanhempien ja kasvattajien tiedot lapsesta luovat yhdessä parhaat edellytykset lapsen hyvinvoinnin turvaamiselle. Kasvatuskumppanuus lähtee lapsen tarpeista. Päiväkodissamme kasvatuskumppanuus on avointa, tasavertaista ja luottamuksellista toimintaa huoltajien ja henkilökunnan välillä.
Yhteistyötapojamme:
- tutustuminen päiväkotiin
- keskustelut, varhaiskasvatussuunnitelma
- päivittäiset keskustelut
- kirjalliset ilmoitukset
- vanhempainillat
- teemaillat
- juhlat/perheillat
- varamummo- ja varapappatoiminta
7.2 Yhteistyö palveluverkoston kanssa
Teemme yhteistyötä eri tahojen kanssa lähtien lapsen, lapsiryhmän, huoltajien ja/tai henkilökunnan tarpeista.
Yhteistyötahoja:
- alueellinen erityislastentarhanopettaja
- puheterapeutti
- neuvola
- kasvatus- ja perheneuvola
- seurakunta
- sosiaalityö
- perusopetus
- muut yhteistyötahot tarpeen mukaan
8. ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAT LAPSET
Erityistä tukea annamme niille lapsille, joilla vanhemmat tai kasvatusalan tai terveydenhuollon ammattilaiset ovat huomanneet kehitykseen, kasvuun, oppimiseen ja terveyteen liittyviä riskitekijöitä.
Erityinen tuki sisältää riskitekijöiden ja oppimisvalmiuksien varhaiseen tunnistamiseen, ennaltaehkäisyyn ja kuntouttamiseen liittyvät toimet.
Erityisen tuen järjestämisen lähtökohtana on, että lapsi toimii ryhmän jäsenenä muiden lasten kanssa ja hänen sosiaalista kasvuaan tuetaan.
Lasta kuntouttavaan arkeen kuuluu selkeä ja joustava päivärytmi, erilaiset vuorovaikutustilanteet lasten ja aikuisten kesken, kehitystä tukeva oppimisympäristö sekä pienet työtehtävät. Osana tuen järjestämistä tehostetaan yhteistyötä vanhempien, varhaiskasvatuksen henkilöstön ja yhteistyötahojen kanssa.
Laki lasten päivähoidosta velvoittaa laatimaan erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevalle lapselle kuntoutussuunnitelman, jonka lähtökohtana ovat lapsen vahvuudet ja erityisen tuen tarve.
Oppimisvalmiuksiin liittyviä riskitekijöitä:
- heikot kielelliset taidot
- ongelmat tarkkaavaisuudessa
- vaikeudet kehon hahmottamisessa ja motorisissa toiminnoissa
- vaikeudet havaintotoiminnoissa
- päättelykyvyn ja loogisen ajattelun vaikeudet
- muistitoimintoihin liittyvät vaikeudet
- tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen vaikeudet
9. ARVIOINTI
Varhaiskasvatustoimintamme arviointi, kehittäminen ja seuranta
Toimintamme arviointi on jatkuvaa ja tavoitteellista. Se ohjaa suunnitelmien tarkistamiseen ja uusien tavoitteiden asettamiseen ja kehittämiseen. Arviointiin osallistuvat vanhemmat, lapsi ja varhaiskasvatuksesta vastaavat henkilöt.
Arviointikohteita ovat:
- varhaiskasvatussuunnitelmat
- fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen ympäristö
- tavoitteiden toteuttaminen ja toteutuminen
- henkilöstön ammattitaito
- yhteistyö perheiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa
Arviointimenetelmiä ovat:
- vanhempien kanssa käytävät keskustelut
- vanhemmille tehtävät asiakastyytyväisyyskyselyt
- henkilökunnan itsearvioinnit
- lasten itsearvioinnit
- työyhteisön arviointikeskustelut
Kehittämismenetelmiä ovat:
- kehityskeskustelut
- toiminnan suunnittelu
- henkilöstön täydennyskoulutus
- verkostotyö
10. PÄIVÄHOITOA, VARHAISKASVATUSTA JA ESIOPETUSTA MÄÄRITTÄVIÄ ASIAKIRJOJA
Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000.
Opetushallitus
Lastensuojelulaki (417/2007)
Laki lasten päivähoidosta (36/1973)
Lasten oikeuksien julistus. 1997
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 1997: 3
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004
Perusopetuslaki (628/1998)
Valtioneuvoston periaatepäätös varhaiskasvatuksen valtakunnallisista linjauksista 28.2.2002. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2002: 9
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2003. Stakes
ja lisäksi paikallisesti Varkaudessa:
Varkaus-visio. Kaupungin strategia vuoteen 2012
Varkauden sosiaali- ja terveysviraston johtoryhmän visio 2000
Varkauden päivähoidon palvelualueen strategia 24.5.2002
Varhaiskasvatus Varkaudessa. Linjaukset 2002
Turva ja turvallisuus päivähoidossa 28.5.2005
Varkauden kaupungin esiopetussuunnitelma 2004