Käyntiosoite:
Ahlströminkatu 6, 78250 Varkaus
postiosoite: PL 208, 78201 Varkaus
Puhelinvaihde (017) 579 411,
fax (017) 579 4450,
varkauden.kaupunki(a)varkaus.fi
Kaupungintalo auki arkisin klo 09-15

Esikoululaisten Taidetulkki-projekti

Päiviönsaaren päiväkodin esikouluryhmät, Siilit ja Hamsterit ovat tutustuneet taiteen tekemiseen ja taiteen tulkitsemiseen yhdessä Varkauden museoiden ja Lastenkulttuurikeskus Verson kanssa. Projektin tavoitteena on ollut avata taiteen tekemisen vaiheita ja kannustaa lapsia katsomaan taidetta ja nauttimaan oikeudesta tulkita taideteoksia omalla tavallaan.
 
Projekti sai alkunsa syksyllä 2010, kun Varkauden museoilla alettiin pyöritellä taidetulkki-termiä päälaelleen. Lähtökohtana ajatukselle oli se, kenellä on oikeus tulkita, kertoa ja kokea taidetta. Onko olemassa oikeaa tapaa katsoa? Ja kenellä on auktoriteetti kertoa toiselle, mitä teoksesta tulee nähdä? Mukaan lähtivät jo aikaisessa vaiheessa Lastenkulttuurikeskus Verso ja Päiviönsaaren päiväkoti.
 
Päiviönsaaren päiväkodilta mukaan lähtivät esikolulaiset, eli yhteensä yli kolmekymmentä lasta ohjaajineen. Ensimmäisenä eskarilaiset vierailivat taidemuseolla tapaamassa taiteilija Jan Nevaa ja keskustelemassa hänen kanssaan taiteen tekemisestä. Toisen museovierailun aikana tutustuttiin Jan Nevan Jumalten kuolema-näyttelyyn. Näyttelyvierailun aikana kerättiin ja kirjoitettiin ylös lasten omia tulkintoja ja tarinoita taideteoksista ja näyttelystä käyttäen sadutusmenetelmää. Lapset saivat tutustua myös taiteen tekemiseen, kun he maalasivat Versolaisten kanssa päiväkodilla käyttäen akryylivärejä. Suurimmalle osalle tämä oli ensimmäinen kerta, kun he käyttivät oikeita värejä ja kangaspohjaa.

Lopuksi lasten vanhemmat kutsuttiin vanhempainiltaan taidemuseolle, jossa lasten työt oli asetettu esille Jan Nevan näyttelyn yhteyteen. Lasten kertomuksia ja projektia esiteltiin vanhemmille. Projektin yhtenä tavoitteenahan oli rohkaista lapsia kertomaan näkemästään, ja myös vanhempia kuuntelemaan ja keskustelemaan lasten kanssa.