Taipaleen kanavamuseo
|
TAIPALEEN KANAVAMUSEO Avoinna: Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy. |
Taipaleen kanava-alueella voi tutustua yli 160-vuotiaaseen vanhaan kivikanavaan ja seurata laivaliikennettä toiminnassa olevan kanavan partaalla. Kanavahistoria esittäytyy sekä kanavamuseossa, että aluetta kiertävän Kanavapolun infotauluissa. Lisäksi kanavamuseossa on kahvio ja käsityöpaja. Perusnäyttely "Via Canalia" avattiin yleisölle kesällä 2004. Näyttelyssä on esillä muun muassa Taipaleen kanava-alueen pienoismalli vuodelta 1905 ja kanavatornin vanha kalusto. Lisäksi museossa voi tutustua kanavan toimintaan virtuaalisulutuksen muodossa. Nähtävissä on myös elokuvat "Taipaleen kanava, vilkas vesiväylä", johon on koostettu erilaisia tapahtumia - uittoa, höyrylaivaregattaa, kanavajuhlia – Varkauden vesiltä, sekä "Kalakukko", varkautelaisten matka Kalakukkolotjalla lähivesille kalastelemaan ja marjastamaan. |
|
|
Taipaleen kanavamuseo on yksi Merenkulkulaitoksen alaisista alueellisista kanavamuseoista. Sen maantieteellinen kohdealue ulottuu Varkaudesta Iisalmeen. Taipaleen kanavamuseossa kerrotaan tämän Varkaudesta Runniin ulottuvan vesireitin ja sen kanavien rakentamisesta sekä vesiliikenteestä. Varkauden museo vastaa osaltaan kanavamuseon näyttelytoiminnasta ja aukipidosta, Merenkulkulaitos hoitaa kiinteistöasiat ja kanava-alueen kunnossapidon. |
Yhteystiedot: Puhelin 017 579 4637 tai Varkauden museo Hanna-Kaisa Melaranta Väylävirasto |
|



