Liikenneturvallisuussuunitelma
Varkaus-Pieksämäki -seudun vuonna 2007 valmistuneessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa
sekä sen pohjalta laaditussa aiesopimuksessa määriteltiin
yhdeksi tärkeimmistä lähivuosien tehtävistä seudullisen liikenneturvallisuussuunnitelman
laatiminen. Suunnitelman laatiminen käynnistettiin keväällä
2009 ja siihen päätettiin kytkeä aiesopimuksessa mainituista tehtävistä
myös kevyen liikenteen laatukäytävien sekä esteettömyystoimenpiteiden
määrittäminen. Lisäksi suunnitelmalla päätettiin selvittää myös seudun erikoiskuljetusasioihin
liittyvät kehittämistarpeet. Ko. tarpeet on kuvattu erillisessä
muistiossa.
Seudun liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu edellä mainitussa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa
mukana olleiden Joroisten ja Leppävirran kuntien
sekä Varkauden ja Pieksämäen kaupunkien ohella myös Heinäveden
kunnan alueelle. Liikenneturvallisuussuunnitelma sisältää sekä kuntakohtaiset
liikenneympäristön parantamissuunnitelmat että liikenneturvallisuustyön
toimintasuunnitelmat. Kuntakohtaisten suunnitelmien laatimista ohjasivat
työn alussa määritellyt yhteiset seudulliset periaatteet.
Suunnitelma on laadittu edellä mainittujen kuntien sekä Pohjois-Savon elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) yhteistyönä. Lisäksi työhön
ovat osallistuneet mm. poliisin ja Liikenneturvan asiantuntijat.