Avustukset
ARVOISA HAKIJA
Lue huolellisesti tämä yleisohje ennen avustuksen hakemista.
VARKAUDEN SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
2010 – 2013
Varkauden sivistyslautakunnan avustusten tarkoituksena on tukea monipuolista kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimintaa, mahdollistaa harrastustoimintaa ja edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä.
Sivistyslautakunta päättää kaupunginhallituksen antamien avustusperiaatteiden pohjalta omien palvelualueidensa avustusperusteista, avustusten myöntämisestä ja vahvistaa vuosittain avustuksiin käytettävän määrärahan käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä.
Nämä yleisohjeet määrittelevät kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden yhteiset avustuskäytännöt. Lisäksi jokaisella palvelualueella on omat tarkennetut erityisohjeensa, jotka täydentävät näitä yleisohjeita. Palvelualueiden avustusohjeet ovat jäljempänä.
Sivistyslautakunta voi päättää avustusten käyttöä koskevista lisäohjeista ja delegoida ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Oman toimialansa avustuspäätökset valmistelevat kulttuurisihteeri, liikuntajohtaja ja nuorisopalvelujen esimies.
Sivistyslautakunta jakaa avustuksia seuraaviin tarkoituksiin:
KULTTUURITOIMEN AVUSTUKSET
Kulttuuritoimen avustuksilla on tarkoitus edistää, kehittää ja monipuolistaa Varkauden kulttuuritarjontaa, taide-elämää, kotiseututyötä ja kulttuurityön vapaata kansalaistoimintaa.
LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUKSET
Liikuntapalvelujen avustusten tarkoituksena on tukea urheiluseuroja, muita terveys-, lasten- tai nuorten liikuntatoiminta harjoittavia järjestöjä tai muita vastaavia tahoja toteuttamaan sääntöjensä mukaista liikuntakasvatustyötä ja käytännön liikuntatoimintaa.
NUORISOPALVELUJEN AVUSTUKSET
Nuorisopalvelujen avustusten tarkoituksena on tukea sellaista nuorten omaehtoista toimintaa, joka edistää aktiivista kansalaisuutta, terveitä elämäntapoja ja ehkäisee lasten ja nuorten syrjäytymistä.
Avustuksia voidaan myöntää:
1. Vuosittaisina toiminta-avustuksina
- hakuaika 28.2. mennessä; päättää sivistyslautakunta
- myönnetään rekisteröidyn yhdistyksen ympärivuotiseen toimintaa hakemuksessa esitetyn toimintasuunnitelman mukaisiin menoihin
- hakemukseen on liitettävä toimintakauden toimintasuunnitelma ja talousarvio
- avustuksen maksatuksen edellytys on, että yhdistys on toimittanut edellisen toimintakauden hyväksytyn toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tuloslaskelmineen, taseineen ja tilintarkastajien lausuntoineen sekä aiemmin yhdistykselle myönnetyistä avustuksista mahdollisesti vaaditut erityisselvitykset
2. Kohdeavustuksina
- hakuaika 28.2. mennessä; päättää sivistyslautakunta
- voidaan hakea 28.2. jälkeenkin, mikäli määrärahaa on käytettävissä; 1000 euron ja sen alle olevat hakemukset päättää ko. palvelualueen viranhaltija, yli 1000 euron hakemukset sivistyslautakunta
- myönnetään yhdistyksille, yhteisöille, ryhmille ja yksityisille henkilöille tietyn toiminnan, kohteen, tapahtuman, projektin, koulutuksen tms. järjestämiseen
- hakemukseen on liitettävä avustettavan kohteen perustelu, toteuttamissuunnitelma, yksityiskohtainen tulo- ja menoarvio, muut mahdolliset rahoittajatahot ja hakijan taustatiedot
- hakemus kannattaa tehdä vasta sitten, kun toiminta ja toteutuminen ovat niin pitkälle suunniteltuja, että todelliset kulut pystytään laskemaan ja hanke toteutuu
- kohdeavustus on käytettävä siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty
- kohdeavustusta ei myönnetä tilaisuuksiin tai hankkeisiin, joiden pääasiallinen tai keskeinen tarkoitus on liiketaloudellinen toiminta, markkinointi tai siihen verrattava toiminta eikä pääsääntöisesti uskonnollinen tai puoluepoliittinen tarkoitus
3. Tappiontakuuavustuksina
- hakuaika 28.2. mennessä, päättää sivistyslautakunta
- voidaan hakea 28.2. jälkeenkin, mikäli määrärahaa on jaettavana; 1000 euron ja sen alle olevat hakemukset päättää ko. palvelualueen viranhaltija, yli 1000 euron hakemukset sivistyslautakunta
- myönnetään pääsymaksullisen tilaisuuden järjestämiseen turvaamaan järjestäjää tietyn suuruisen tappion varalta
- maksetaan jälkikäteen tehtävän tiliselvityksen mukaan kuitteja vastaan korkeintaan todellisen tappion ja myönnetyn avustuksen määrän suuruisena
Lisäksi sivistyslautakunta myöntää hakemuksetta Varkauden kaupungin kulttuuripalkinnon ja mahdollisia tunnustuspalkintoja.
Sivistyslautakunnan avustusten hakeminen:
Hakemukset jätetään aina kirjallisesti käyttäen tarkoitukseen tehtyjä lomakkeita ja jätetään sen palvelualueen toimistoon, jonka vastuualueeseen haettava toiminta kuuluu.
- Kulttuuritoimisto, Ahlströminkatu 6, PL 208, 78201 Varkaus
- Liikuntapalvelujen toimisto, Ahlströminkatu 11, 78250 Varkaus
- Nuorisopalvelujen toimisto, Käärmeniementie 15 A, 78200 Varkaus
Kohde- ja tappiontakuuavustukset on aina jätettävä ennen kohteen tai toiminnan toteutumista. Poikkeuksena kuitenkin ennen 28.2. toteutuvien kohteiden osalta hakemus voidaan jättää käsiteltäväksi 28.2. haun yhteydessä
Hakemuslomakkeita on saatavana:
Kulttuuritoimi
· Kaupungintalon aulapalvelu, Ahlströminkatu 6, A-rappu, 78200 Varkaus
· Kulttuuritoimisto, Osmajoentie 1, 78200 Varkaus
· Kangaslammin yhteispalvelupiste, Kangaslammintie 5, 79480 Kangaslampi
· Lisätietoja ja neuvontaa kulttuurisihteeri Anne Puurunen puh: 040 5881009
Liikuntapalvelut
- Liikuntatoimisto, Ahlströminkatu 11, 78250 Varkaus
- Kaupungintalon aulapalvelu, Ahlströminkatu 6, A-rappu, 78200 Varkaus
- Kangaslammin yhteispalvelupiste, Kangaslammintie 5, 79480 Kangaslampi
- www.varkaus.fi/liikunta ja ulkoilu/avustusten myöntämisperusteet
- Lisätietoja ja neuvontaa puh: 579 4433, 579 4532
Nuorisopalvelut
- Nuorisopalvelujen toimisto, Käärmeniementie 15 A, 78200 Varkaus
- Kaupungintalon aulapalvelu, Ahlströminkatu 6, A-rappu, 78200 Varkaus
- Kangaslammin yhteispalvelupiste, Kangaslammintie 5, 79480 Kangaslampi
- www.varkaus.fi/palvelut/nuorisopalvelut/avustukset/hakeminen/
- Lisätietoja ja neuvontaa nuorisoasiainkoordinaattori Erja Kainulainen puh: 040 5800 412
Hakemuksia ei voi palauttaa sähköisesti, sähköpostilla tai faksilla. Hakemuksessa on oltava hakijan alkuperäinen allekirjoitus, yhdistyksen osalta sääntöjen mukaisten nimenkirjoittajien allekirjoitukset ja alaikäisen osalta huoltajan tai muun täysi-ikäisen vastuuhenkilön allekirjoitus.
Avustuksia myönnettäessä huomiota kiinnitetään toiminnan tarkoitukseen ja tavoitteisiin, avustuksen tarpeeseen, toiminnan laatuun, laajapohjaisuuteen ja hakijan muualta saamaan tukeen. Avustus
- on aina kohdennettua ja tapauskohtaisesti harkinnanvaraista.
- on aina lähtökohtaisesti vastikkeeton, mutta siihen voidaan liittää myös ehtoja.
- myönnetään samaan tarkoitukseen vain yhdestä määrärahasta kaupungin sisällä.
- voidaan siirtää toisen palvelualueen käsiteltäväksi, jos haettavan toiminnan sisältö sitä edellyttää. Hakemuksen siirtämisestä ilmoitetaan aina hakijalle.
Avustusta ei myönnetä sivistyslautakunnan omille yksiköille eikä kaupungin muille hallintokunnille.
Maksatus:
Avustukset maksetaan hakijan ilmoittamalle pankkitilille. Liikunta- ja nuorisopalvelujen kohdeavustukset maksetaan pääsääntöisesti jälkikäteen tehtyä selvitystä vastaan. Kulttuuritoimen ja osin liikuntatoimen sekä nuorisopalvelujen avustukset voidaan maksaa myös ennakkoon kohteen toteuttamisajankohdasta riippuen. Avustus voidaan maksaa useammassa erässä.
Tiliselvitys:
Toiminta-avustuksien tiliselvityksissä on oltava mukana tuloslaskelma, tase, toimintakertomus ja tilitarkastajien lausunto.
Kohdeavustuksesta on tehtävä kuittitasoinen tiliselvitys mahdollisimman pian kohteen toteutumisen jälkeen, kuitenkin viimeistään toimintavuoden loppuun mennessä.
Tiliselvityksessä on tuotava esille kohteen kokonaisrahoitus omavastuuosuuksineen. Kuittien lisäksi voidaan hyväksyä maksusuorituksen osoittava tiliote. Lasku ei ole riittävä, koska se ei osoita maksun tapahtuneen.
Avustus on ensisijaisesti tarkoitettu käytettäväksi myöntämisvuoden aikana. Mikäli avustuskohde muuttuu tai peruuntuu, on siitä välittömästi otettava yhteyttä avustuksen myöntäneen palvelualueelle viranhaltijaan.
Avustus on palautettava, mikäli avustuskohde ei toteudu. Avustukselle voi poikkeuksellisesti, erittäin hyvin perusteluin, anoa käyttöoikeuden muutosta käyttövuoden aikana toiseen kohteeseen tai käyttöoikeuden siirtoa seuraavalle vuodelle.
Harhaanjohtavien tietojen antamisesta tai tiliselvityksen laiminlyömisestä seuraa myönnetyn avustuksen peruuntuminen tai takaisinperintä. Avustuksen myöntävälle viranomaiselle on varattava mahdollisuus avustuksen saajan hallinnon ja tilien tarkastamiseen siltä osin kuin avustuksen käytön toteamien sitä edellyttää. Oman palvelualueensa tiliselvitykset, käyttöoikeuden muutokset ja siirrot hyväksyy kulttuurisihteeri, liikuntajohtaja ja nuorisopalvelujen esimies.
Sivistyslautakunnan avustusten saajien on mahdollisuuksien mukaan tuotava esille se, että Varkauden sivistyslautakunta/kulttuuritoimi tai liikuntapalvelut tai nuorisopalvelut on tukenut ko. toimintaa.
Sivistyslautakunta 4.2.2010 § 17