« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Palvelut » Rakentaminen » Rakennusvalvonta

Rakennusvalvonta

Rakennusvalvonta

 

Varkauden kaupungin rakennusvalvontatoimisto vastaa lainsäädännön sille asettamien valvontavelvoitteiden täyttymisestä. Huolehdimme rakentamista ja muita toimenpiteitä koskevien lupien käsittelemisestä, valvomme kaavojen noudattamista sekä osaltamme valvomme rakennetun ympäristön ja rakennusten kunnossapitoa ja hoitoa.

Hyvin valmistelluin päätöksin vaikutamme rakentamisen laadun ja ympäristökuvan parantamiseen sekä alan tiedontason kohentumiseen neuvonnan ja opastuksen avulla. Rakennusvalvonta tutkii jätetyt lupahakemukset kohtuullisessa ajassa, ratkaisee asiat oikeusharkintapohjaisesti tasapuolisuuden periaattein ja noudattaa asiallista vaativuutta toiminnassaan. Haetut luvat myönnetään siten, että kulloisetkin säännökset ja määräykset tulevat hankkeissa täytetyiksi. Päätöksenteon luotettavuus, nopeus ja ystävällinen asiakaspalvelu ovat toimintamme keskeisimmät lähtökohdat.

Päätöksenteko ja toimivalta

Rakennusvalvontatoimisto toimii teknisen lautakunnan lupajaoston alaisena. Lupajaosto valvoo toimiston työtä ja kokoontuu tarpeen mukaan (lähinnä oikaisuvaatimus- ja hallintopakkoasiat). Päätöksenteko on delegoitu rakennustarkastajalle. Tämä käytäntö edistää asioiden sujuvaa käsittelyä.

Ennen päätöksentekoa hankimme lupa-asioihin tarvittavat lausunnot. Kaupunkikuvallista sopivuutta arvioi kaupunkikuvaryhmä, jonka jäsenet ovat kaupunginarkkitehti Satu Reisko,  tilapalvelupäällikkö Ari Kupiainen sekä rakennusarkkitehti Seppo Mykrä (varajäsen rakennusarkkitehti Tarja Vainionpää). Tekniseltä puolelta lausunnonantajina toimivat pelastusviranomainen, kunnallistekniset palvelut (Juha Ruokolainen, Kati Toikkanen tai Jani Viljakainen) sekä ympäristöterveydenhuolto (Pekka Vallenius tai Kauko Kuuva). Kaupunkikuvaryhmän ja teknisen tarkastuksen lausunnonantokokoukset pidetään tarpeen mukaan tiistaisin aamupäivällä. Lisäksi pyydämme tarvittaessa lausuntoja esim. kaavoituspalveluista ja ympäristönsuojelusta.

Varsinaisten rakennus- ja toimenpidelupa-asioiden lisäksi rakennustarkastaja ratkaisee kunnan päätäntävaltaan kuuluvat purkuluvat, maisematyöluvat sekä maa-ainesluvat. Lupien hakeminen on perusteltua antaa ammattitaitoisen pääsuunnittelijan tehtäväksi. Hakijan tai hänen edustajansa hoitama todisteellinen naapurien informointi hankkeesta ja täydelliset asiapaperit nopeuttavat lupien käsittelyä. Päätöksiä tehdään tarpeen mukaan joka viikko torstaisin ja päätösten antopäivä on perjantai.

Maankäytön kaavoituspalvelut ohjaa ja neuvoo poikkeamislupa- ja suunnittelutarveasioissa. Päätökset niistä tekee tekninen lautakunta.

Maankäyttö- ja rakennuslaki, Suomen rakentamismääräyskokoelma ja yleisohjeita lupien hakemiseen

 

Pientalon rakentaminen

 

TaloPeli

Kotitalous työnantajana

Jätevesien käsittely haja-asutusalueella

Rakennusvalvonnan lomakkeet ja ohjeet

 


Yhteystiedot ja henkilöstö

Rakennusvalvontatoimisto
Käyntiosoite: Ahlströminkatu 6, A-porras, 1.kerros
Postiosoite: PL 208, 78201 Varkaus
Sähköposti: etunimi.sukunimi@varkaus.fi tai
rakennusvalvonta@varkaus.fi
Telefax: (017) 579 4450, puhelinvaihde (017) 579 411

Rakennustarkastaja Pekka Kaatrasalo, puh. 044 743 6398
Tarkastusinsinööri Heikki Sinkko, puh. 040 543 6610
LVI-tarkastaja Harri Hiltunen, puh. 040 519 4985
Toimistonhoitaja Seija Rautiainen, puh. 044 746 2175
Toimistosihteeri Ulla Pulliainen, puh. 040 593 3643

Varkauden kaupungin rakennusvalvontatoimisto vastaa lainsäädännön sille asettamien valvontavelvoitteiden täyttymisestä. Hyvin valmistelluin päätöksin vaikutetaan rakentamisen laadun ja ympäristökuvan parantamiseen sekä alan tiedontason kohentumiseen neuvonnan ja opastuksen avulla. Päätöksenteon luotettavuus, nopea ja ystävällinen asiakaspalvelu ovat toiminnan keskeisimmät lähtökohdat.

Rakennustarkastaja tekee päätöksiä tarpeen mukaan viikottain pääsääntöisesti torstaisin. Päätösten antopäivä on perjantai. Rakennus- ja toimenpidelupa-asioiden lisäksi rakennustarkastaja käsittelee myös maa-ainesluvat ja maisematyöluvat
 

Maankäyttö- ja rakennuslaki, Suomen rakentamismääräyskokoelma ja yleisohjeita

Talopeli

Asumisen linkkejä

Haja-asutusalueiden jätevesien käsittely

Rakennusvalvonnan lomakkeet

  

Talotekniikkaremonttien luvanvaraisuus 1.7.2011 alkaen:

Maalämpöjärjestelmien rakentaminen:

Pienet rakennukset ja rakennelmat kaavoitetuilla alueilla:

YHTEYSTIEDOT:
Käyntiosoite: kaupungintalo, Ahlströminkatu 6, A-porras, 1.kerros
Postiosoite: PL 208, 78201 Varkaus
Sähköposti: etunimi.sukunimi@varkaus.fi tai rakennusvalvonta@varkaus.fi


Rakennustarkastaja Pekka Kaatrasalo, puh. 044 743 6398
Tarkastusinsinööri Heikki Sinkko, puh. 040 543 6610
LVI-tarkastaja Harri Hiltunen, puh. 040 519 4985
Toimistonhoitaja Seija Rautiainen, puh. 044 746 2175
Toimistosihteeri Ulla Pulliainen, puh. 040 593 3643


22.5.2012 klo 15:13:17