Jousisoittimet
![]() Kuva: Jukka Tuohino |
VIULUNSOITTO
Soisalo-opistossa voit opiskella viulunsoittoa ammattitaitoisten musiikkipedagogien johdolla.
Viulutunnit voi aloittaa noin viisivuotiaana, yläikärajaa ei ole. Lähes kaikista kookkaista soittimista on nykyisin olemassa pienikokoisia versioita, joten lapsen soittoharrastus ei jää viulun koosta kiinni. Lapsen kasvaessa viulu vaihdetaan suurempaan, sopivamman kokoiseen soittimeen. Ensimmäinen viulu kannattaa hankkia yhdessä oman opettajan kanssa, jotta löytyy varmasti oikean kokoinen soitin. Ensimmäiselle soittotunnille voi siis hyvin tulla ilman omaa viulua. Myös musiikkiopisto vuokraa vapaina olevia lainasoittimiaan. Jos soitinpaketin (viulu, jousi, kotelo, olkatuki) kuitenkin haluaa ostaa itselleen, se maksaa noin 200–400 euroa.
Opintojen alussa olisi usein hyvä, että vanhemmat tulisivat mukaan viulutunneille kuuntelemaan kotiharjoitteluun liittyviä ohjeita. Mitä nuorempi lapsi on, sitä enemmän hän tarvitsee myös tukea ja kannustusta soittoharrastuksessaan. Vanhemmat saavat usein myös nähdä, kuinka lapsi kokee harrastuksensa parissa onnistumisen elämyksiä ja iloa. Samalla vanhemman oma kiinnostus musiikkia kohtaan yleensä kasvaa. Ihanteellisinta olisi, jos soittamisesta muodostuisi lapsen ja vanhemman yhteinen harrastus.
Viulua on helppo kuljettaa mukana ja se sopii sekä tyttöjen että poikien soittimeksi. Viulu on monipuolinen instrumentti, jolla voi soittaa monentyylistä musiikkia: klassista, kansanmusiikkia, jazzia… Lisäksi omien sävellysten tekeminen ja improvisointi on hauskaa!
Monet haluavat oppia soittamaan jotain instrumenttia, jotta voisivat musisoida muiden kanssa yhdessä. Viulu onkin hieno orkesteri- ja yhtyesoitin. Yhteissoitto muiden soittajien kanssa voi alkaa jo ensimmäisenä soittovuotena. Yhteissoitto onkin antoisa ja olennainen osa viulunsoiton opiskelua.
Linkkejä:
