| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Palvelut » Sosiaali- ja terveyspalvelut » Lasten ja lapsiperheiden sosiaalityö » Isyys- ja elatusturva | |
Isyys- ja elatusturvaIsyys ja huoltoLapsen isyyden selvittäminen ja tunnustaminen tapahtuu lastenvalvojan luona, jos lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella. Myös pysyvässä avoliitossa asuvan pariskunnan yhteisen lapsen isyys on vahvistettava tunnustamisella. Lastenvalvoja lähettää tunnustamisasiakirjan maistraattiin, jossa isyys vahvistetaan. Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen huoltajana on yksin äiti. Isyyden selvittämisen yhteydessä lapsen vanhemmat voivat kuitenkin sopia yhteishuollosta ja mikäli asuvat erillään, elatusavusta ja lapsen tapaamisesta. Sopimukset vahvistetaan perusturvakeskuksessa. Ajanvaraus lastenvalvojalle puh. 044 - 743 6446, puhelinaika 9.00 - 10.00 ElatustukiLapselle voidaan myöntää elatustukea esimerkiksi silloin, kun elatusvelvollinen on laiminlyönyt elatusavun maksamisen tai elatusapu on elatusvelvollisen alentuneen työkyvyn, puutteellisten ansiomahdollisuuksien, vähävaraisuuden tai muun elatusvastuun vuoksi vahvistettu elatustukea pienemmäksi. Tukea maksetaan myös, kun isyyttä avioliiton ulkopuolella syntyneeseen lapseen ei ole vahvistettu. Elatustuen hakemista varten tarvitaan kirjallinen hakemus. Hakemuksen mukana on oltava alkuperäinen asiakirja elatusavusta, joko vahvistettu elatussopimus tai tuomioistuimen päätös. 1.4.2009 alkaen elatustuen hakeminen ja maksatus siirtyivät Kelalle. |
|
| 23.5.2012 klo 03:20:13 | |