Avoimet ovet ja syystärskyt järjestettiin keskiviikkona 12.9.2018

Last modified: 
12.9.2018 15.41

Avoimet ovet ja syystärskyt järjestettiin keskiviikkona 12.9.2018

Warkauden Kampuksella (Osmajoentie 75 ja Opiskelijankatu 3) järjestettiin kaikille avoin tapahtuma jo toista kertaa tänä vuonna.

Tapahtuman tarkoituksena on tuoda alueen koulutustarjontaa ja työllistymismahdollisuuksia esille yhteistyössä oppilaitosten ja yritysten kanssa.

Päivän aikana oppilaitokset esittelivät koulutustarjontaa ja tutkimus- sekä kehittämistoimintaa kaikille osaamisen kehittämisestä kiinnostuneille. Savonia Ammattikorkeakoulun ja Savon Ammattiopiston tutorit olivat opastamassa paikalle tulijoita. Savon Ammattiopisto oli järjestänyt ohjattuja kampuskierroksia teemalla ”Ammattioppimisen arkea Varkaudessa”.

Yritykset olivat tekemässä toimintaansa tutuksi kampuksen opiskelijoille, henkilöstölle, alueen työnhakijoille ja työssäkäyville. Mukana päivässä oli yrityksiä niin teknologia-alalta kuin palvelualoilta. Mukana olivat myös TE-palveluiden asiantuntijat kertomassa työttömän työnhakijan kouluttautumisen rahoittamisesta ja ammatinvalintapsykologi auttamassa tulevaisuuden suunnitelmien laatimisessa.

Varkauden kaupunki oli mukana omalla osastollaan, jossa kerrottiin kaupungin työllistämismahdollisuuksista. Lisäksi tuotiin Ohjaamo Varkauden toimintaa tutuksi. Ohjaamo on paikka, jossa kuka tahansa alle 30-vuotias voi saada ilmaiseksi apua työhön, koulutukseen tai arkeen liittyvissä asioissa.

Paikalla kävi paljon kampuksella jo opiskelevia nuoria ja aikuisia sekä useita kymmeniä muita osaamisen kehittämisestä ja työstä kiinnostuneita.