Ikäihmisten neuvontapalvelu Luuri aloittaa toiminnan 5.11.

Last modified: 
9.11.2018 15.15

Ikäihmisten neuvontapalvelu Luuri aloittaa toiminnan 5.11.

Ikäihmiset ovat aktiivisia yhteydenotoissaan sosiaali- ja terveystoimeen, kotipalvelun työntekijöille ja terveyspalvelujen asiakaspalveluun. Yhteydenotoista suurin osa ei ole akuutteja palvelutarpeita tai hätätilanteita, vaan halutaan varmistaa asioita, saada tukea oman tilan arvioon tai ottaa kontaktia asiantuntijaan.

Varkauden kaupunki käynnistää 5.11.2018 Luuri-neuvontapalvelun, joka matalan kynnyksen palveluna tuottaa ja välittää tietoa kaikista kaupungin ikäihmisten palveluista, yksityisten ja kolmannen sektorin palveluista sekä muista tukipalveluista. - Oikea-aikaisella neuvonnalla ohjataan ikäihmisiä omatoimisuuteen ja toimintakyvyn säilyttämiseen sekä parannetaan lähiomaisten osallistumista ikäihmisten arjesta huolehtimiseen, kertoo omaishoidon ohjaaja Mervi Pietinen. - Tavoitteena on, että pystytään antamaan vastaus jo puhelun aikana tai asiakas ohjataan asiantuntijoille.”

Alkuvaiheessa hanke on kohdistettu varkautelaisille ikäihmisille ja heidän omaisilleen, mutta jatkossa palvelu voidaan laajentaa koskemaan myös muita kuntia.

Soita numeroon 017 5794 200 – Luuri vastaa!
Soittamalla Luuriin ikäihmiset ja heidän läheisensä voivat kysyä mitä vain mieltä askarruttavaa asiaa. Puhelu ohjataan tarvittaessa oikeaan paikkaan tai kysyjä saa vastauksen kysymykseensä jo puhelun aikana. Luuri toimii maanantaista perjantaihin klo 8–18, lauantaisin klo 9–13. Sunnuntaisin ja arkipyhinä se on suljettu. Soita numeroon 017 5794 200 – Luuri vastaa!

Varkauden kaupungin nettisivuille on avautunut neuvontapalveluun liittyvä chat-ominaisuus, jolla asiakas tai omainen voi myös ottaa yhteyttä palveluneuvontaan. Chat -palvelun löydät etusivultamme (sivun oikea reuna).

Ikäihmisten neuvontapalvelu Luuri aloittaa 5.11. 2018 3 kk:n kokeilulla, jossa seurataan ja arvioidaan palvelutarpeen ajoitusta, palvelusisältöjen kysyntää sekä vaikuttavuutta. Palvelu toteutetaan Pohjois-Savon liiton hankerahoituksella.

 

Lisätietoja:

Mervi Pietinen, omaishoidon ohjaaja, mervi.pietinen@varkaus.fi, puh. 044 743 6361