Taiteilija Lars Holmströmin teos valtuuston puheenjohtajasta paljastettiin

Last modified: 
30.10.2018 09.03

Taiteilija Lars Holmströmin teos valtuuston puheenjohtajasta paljastettiin

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Kari Rajamäen 70-vuotisjuhlan kunniaksi valtuustokokouksen alussa paljastettiin taiteilija Lars Holmströmin teos.

- Maalattu kuva pääsee syvemmälle kuin valokuva. Se tavoittaa mallistaan erilaisia vivahteita ja Kari Rajamäestä taitelija Lars Holmströmin maalaama muotokuva on siitä hyvä esimerkki, muotoili kaupunginjohtaja Hannu Tsupari ennen taideteoksen paljastamista.

Kari Rajamäellä on vaikuttava poliittinen kokemus, jo vuodesta 1973 lähtien. Päättäjäkokemustakin hänellä on kaikilta kolmelta tasolta: kunnallisena päättäjänä, maakunnallisena päättäjänä ja valtakunnallisella tasolla.

Valtakunnan tasolla Kari tunnetaan merkittävästä poliittisesta urastaan 1980 – 2015 hänen toimiessaan kansanedustajana, josta 2003-2007 sisäministerinä. Kansanedustajana hän vaikutti monissa merkittävissä valiokunnissa Itä-Suomen ja Varkauden etua ajaen. Eero Heinäluoma terveisissäänkin nosti esiin mm. Karin salkusta aina löytyneet Savon ja Karjalan liikennehankkeet.

Rajamäki tunnetaan Varkaudessa ennen kaikkea maakunnan miehenä, - Koko Itä-Suomen puolesta on asioita ajettu, toteaa hän itse.  

Taiteilija Holmström muisteli omassa puheenvuorossaan yhteisiä hetkiä Karin kanssa 60-luvun lopulla Kuoppakankaan yhteiskoulun luokkakaveriajoilta ja halusikin myös niiltä ajoilta tuntemansa Karin piirteitä tuoda esiin teoksessaan. – Halusin teokseen Karin päättäväisyyttä sekä aavistuksen karehtivasta hymystä. Silmät olen maalannut niin, että taulussa Karin katse ikään kuin seuraa teoksen katselijaa, kertoo Holmström. – Liekö on hyvä asia, että Rajamäki tuijottaa edessä ja Rajamäki tuijottaa takana, Kari itse naurahtikin viitaten samalla taulun sijoituspaikkaan valtuustosalin takaseinällä.

Kari omassa puheenvuorossaan peräänkuulutti, että yhteinen tekemisen tunne on Varkaudessa saavutettava. – Kuntalaisten tahto toteutuu päätöksenteossa, kiteytti hän.