SOS-Lapsikylän ja Varkauden kaupungin kysely: Lapsiperhepalveluiden suosittelijoita merkittävästi enemmän kuin arvostelijoita

Last modified: 
10.12.2018 10.31

SOS-Lapsikylän ja Varkauden kaupungin kysely: Lapsiperhepalveluiden suosittelijoita merkittävästi enemmän kuin arvostelijoita

Varkauden kaupungin kanssa yhteistä kehitystyötä tekevä lastensuojelujärjestö SOS-Lapsikylä on tutkinut varkautelaisten lapsiperheiden koettua hyvinvointia vuosina 2016, 2017 ja 2018. Kysely on tarkoitus tehdä vuosittain myös jatkossa. Tänä vuonna kyselyyn saatiin 118 vastausta.

Kyselyissä kartoitetaan kehittämiskohteita ja ideoita. Jokaisena vuotena vastaajat ovat esittäneet toiveina tapahtumia ja ajanviettopaikkoja sekä lapsiperheille että nuorille, myös viikonloppuisin ja iltaisin. Vuoden 2018 tutkimuksessa ensimmäistä kertaa eniten toivottiin osaamisen vahvistamista sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstölle. Perheiden hyvinvointia heikentävinä tekijöinä eniten mainintoja on kaikkina tutkimusvuosina saanut työttömyys, työmahdollisuuksien vähäisyys sekä köyhyys tai vähävaraisuus.

Omatyöntekijä alkaa olla perheille jo tuttu

Vuodesta 2016 saakka Varkaudessa käytössä ollut Omatyöntekijä-toimintamalli alkaa olla viime vuotta huomattavasti tutumpi käytäntö kaupungin lapsiperheille. Toimintamallin tavoitteena on, että jokaisella varkautelaisella lapsiperheellä on nimetty työntekijä, johon he voivat missä tahansa mieltä askarruttavassa asiassa ottaa yhteyttä eikä heidän tarvitse jäädä kysymystensä kanssa yksin. Tällä mahdollistetaan yhä varhaisemmin tunnistettu tuen tarve sekä vahvistetaan asiakkaiden luottamusta palvelujärjestelmään. Toimintamallin markkinointia on lisätty viime vuodesta hyvinvointikyselyn tulosten perusteella ja se on selvästi tuottanut toivottua tulosta. Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että jokainen perhe tietäisi Omatyöntekijänsä, joten markkinointia ja mallin kehittämistä jatketaan myös vuonna 2019.

Luottamus ja tyytyväisyys palvelujärjestelmään

Yleisesti tutkimuksessa kysytään vuosittain lapsiperheiden luottamusta palvelujärjestelmään, palveluiden työntekijöiden kykyä kuunnella perhettä sekä hyötymistä lapsiperhepalveluista. Vertailuvuosien kesken muutosta on tuloksissa havaittavissa vain lapsiperhepalveluiden hyödyntämisessä. Varkautelaiset kokevat hyötyvänsä enemmän lapsiperhepalveluista vuonna 2018 kuin vuonna 2016. Suositteluindeksiä (”Kuinka todennäköisesti suosittelisit Varkautta lapsiperheiden kotikaupungiksi?”) analysoitiin NPS (Net promote score) arvolla, joka maailmalla tunnetaan asiakasosallisuutta hyvin kuvaavana mittarina. Tämä mittari osoittaa, että vastaajista Varkautta lapsiperheiden kotikaupungiksi suosittelevien määrä oli moninkertaistunut arvostelijoiden määrään nähden, vaikka indeksiin vastaamisen keskiarvo itsessään oli tänä vuonna matalampi kuin aiempina vuosina. ”Suosittelijoiden määrän lisääntyminen oli positiivinen signaali tehdyn työn vaikuttavuudesta. Vaikka vastausten määrän jääminen edellisistä vuosista oli meille pettymys, saimme paljon arvokkaita ideoita ja kehittämistoiveita työmme tueksi. Nämä palautteet ovat meille tärkeitä seuraavalle vuodelle, sillä kehittämistyötä tehdään varkautelaisten lapsiperheiden paremman arjen puolesta” toteaa kehittäjäkonsultti Miia Lahtela SOS-Lapsikylästä.
 
Lisätietoja:
Miia Lahtela
miia.lahtela@sos-lapsikyla.fi
p. 040 738 3753