Nuorisotilat ovat nuoria varten

Viimeksi muokattu: 
9.3.2020 12.12

Nuorisotilat ovat nuoria varten

 

Olen ilokseni ollut puolentoista vuoden ajan nuorisonohjaajan tehtävissä Varkauden kaupungin nuorisopalveluilla. Työtehtäväni painottuu Könönpellon nuorisotilan toimintaan, joka on auki kaksi kertaa viikossa yläkouluikäisille. Syksyllä 2019 avattiin toinen nuorisotila Nuorten Talolle, joka on meille suuri työvoitto. Tämän myötä tarjoamme nuorisolle tilatoimintaa 4 päivänä viikossa. Pitkään nuorisotiloja on vain ajettu alas, nyt viimein olemme saaneet nuorisolle kauan kaivatut tilat myös keskustaan – ja mikä parasta, lähelle Waltterin yhtenäiskoulua!

Nämä kaksi nuorisotilaa poikkeavat toisistaan. Nuorten Talon nuorisotila on tilava ja uusi, joka mahdollistaa myös tapahtumien järjestämisen. Nuoret kutsuvat tilaa ”kaupungin nuokkariksi” ja illan aikana käy 30-70 nuorta. Eräs nuori kuvaa kaupungin nuokkaria ”elektroninen, tulevaisuuden intoa puhkuvaksi paikaksi” ja Könönpellon nuorisotilaa veteraaniksi, joka on kestänyt kovat ajat. Könönpellon nuorisotilassa on monta pientä huonetta ja kodikas tunnelma, jossa saa viettää omaa aikaa sohvalla istuen.

Jospa avaisin hieman, mitä nuorisonohjaaja näkee ja tekee työpäivinään. Teen iltapainotteista työtä nuorisotiloilla 3 kertaa viikossa ja 2 päivää toimistotöitä. Kohtaan nuoria säännöllisesti ja vaihdan kuulumisia heidän vapaa-ajallaan. Aiheet, joista keskustelemme koskevat yleensä ihmissuhteita, opiskelua ja työtä, päihteiden sekä energiajuomien käyttöä ja ”onko ruokaa tai kahvia”. Keskustelut käydään yleensä pelien tai muun tekemisen ohella, siksi nuorisonohjaajan työ saattaa vaikuttaa vain kahvin juonnilta ja biljardin pelailuna. Teemme nuorten kanssa yhdessä esimerkiksi ruokaa ja järjestämme biljarditurnauksia kerran viikkoon. Lisäksi minun on muistettava tiedottaa somessa nuorille, mitä Varkaus heille tarjoaa. Parhaiten tavoitan nuoret Instagramin ja Snapchatin kautta. Toimistopäivinä ehdin selata sähköpostit, tarkistaa budjetin, kirjata kävijämäärät sekä osallistua projektien tuottamiseen, viimeksi järkättiin työkavereiden kanssa mediataitoviikon mukaista ohjelmaa 7-luokkalaisille.

On ollut ilo huomata, että nuorisotilatoiminta vakiintuu kaupungissamme ja nuoret pääsevät osallistumaan nuokkarielämään. Nuoritiloissa nuorten osallisuus ja yhdessä tekeminen kehittää nuoren taitoja, jotka tukevat aikuisuuteen kasvamista. Työssäni on parasta huomata nuorissa positiivisia muutoksia ja seurata heidän kasvua omaksi itsekseen.
 

Tule yksin tai kaverin kanssa!
Nuorisotilat avoinna yläkouluikäisille:


Maanantai
Könönpellon nuorisotila klo 16-20

Tiistai
Nuorten Talo klo 15-20

Keskiviikko
Nuorten Talo klo 15-20

Torstai
Könönpellon nuorisotila klo 16-20
Nuorten Talo K-18 ilta klo 17-20 (nuorten aikuisten ilta)

Perjantai
Nuorten Talo klo 15-21

Osoitteet:
Könönpellon nuorisotila (Kivipurontie 8, koulun lisäsiipi)
Nuorten Talo (Osmajoentie 28B)


Psst! Meille on tapahtunut viime aikoina ainutlaatuisen poikkeuksellisia hetkiä. Vuoden vaihteessa vakinaistettiin kaksi työntekijää. Yksi etsivään nuorisotyöhön ja yksi nuorisonohjaaja vastaamaan Nuorten Talosta sekä nuorisotilan toiminnasta. Haikeudella saatamme osallisuuskoordinaattorin ansaituille eläkepäivilleen juhlien muodossa, jossa samalla hänelle luovutetaan Valkoisen ristin ritarikunnan ansiomerkki. Aika hienoa!

                                                                                                                                        

Terkuin,

nuorisonohjaaja Maiju Vaalimaa