Oliko ennen kaikki paremmin?

Viimeksi muokattu: 
7.1.2020 10.05

Oliko ennen kaikki paremmin?

Luontaista ihmisluonnolle on haikaileva kaipuu vanhoihin hyviin aikoihin ja pelko tuntemattomasta tulevaisuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ennen kaikki todella oli paremmin. Perheiden tarpeisiin pyritään vastaamaan tänä päivänä paremmin yksilöllisten ratkaisujen avulla. Palveluiden taustalla on vahva ja perinteinen lainsäädäntö, jota tarvitaan. Lisäksi tarvitsemme kuitenkin yksilöllisiä palveluratkaisuja, niin että pystymme ennen kaikkea tarjoamaan perheille oikeaa apua ja oikeaan aikaan. Teknologia on tuonut oman mausteensa ihmisten elämään niin arkipäiväisissä asioissa, kuin oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä sekä edistämisessäkin. Palvelut ovat lähempänä kuin koskaan ja oman asian vireille laittaminen ja avun saaminen on mahdollista vuorokaudenajasta riippumatta

 

Lasten ja perheiden varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn on Varkauden kaupungissa panostettu jo vuosien ajan. Voisikin sanoa, että olemme edelläkävijöitä ja pioneereja monessa asiassa. Omatyöntekijä- malli on otettu käyttöön kaikissa terveysneuvonnan palveluissa äitiysneuvolasta opiskeluterveydenhuoltoon. On tärkeää, että jokainen kaupungin lapsiperhe tietää Omatyöntekijänsä, joka voi olla neuvolan tai koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitaja lapsen iästä riippuen. Perheiden ei enää tarvitse miettiä onko asiani pieni tai iso, vaan Omatyöntekijän kanssa yhdessä haetaan ratkaisua parhaaseen mahdolliseen apuun.  Perheiden tunteminen auttaa luottamuksellisen suhteen luomisessa, jolloin myös hankalien asioiden esille ottaminen voi olla helpompaan. Lapsiperheiden neuvonta ja ohjaus palvelee varkautelaisia perheitä klo. 8 -16 numerossa 044 4442242. 

 

Kaikkiin terveysneuvonnan palveluihin perheillä on Varkaudessa mahdollisuus ottaa yhteyttä vuorokaudenajasta riippumatta sähköisen Klinik- palvelun kautta. Myös sähköistä Kansalaisen ajanvarauspalvelun käyttöä on vuosien varrella laajennettu ennaltaehkäisevissä palveluissa, joka mahdollistaa ajanvaraamiseen sähköisesti oli sitten kyseessä lastenneuvolan ikävuositarkastus tai kutsuntatarkastus. Neuvolatyössä sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on mahdollistettu yksilöllisen tarpeen mukaiset käynnit ja jalkautuva työ. Lisäksi moniammatillista yhteistyötä on alettu kehittää mm. varhaiskasvatuksen kanssa. Näyttöön perustuvat menetelmät ovat osa arkipäivää terveydenhoitajien työssä ja mm. Neuvokas-perhe menetelmä ja Diabetesliiton Hyvää Oloa odotukseen-ryhmät kulkevat aktiivisesti arkityössä mukana. Neuvoloiden verkkosivuille on koottu perheille helposti ymmärrettävää materiaalia luotettavista lähteistä. Myös yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa on tiivistetty. Syksyllä avattu Perheentalo Varkaudessa kokoaa nyt ilahduttavasti yhteen toimijoita ja myös neuvoloiden terveydenhoitajat ovat ottaneet tilan haltuun omalta osaltaan siirtämällä mm. perhevalmennukset ja ryhmäneuvolat Perheentalolle lähelle palveluiden käyttäjiä. Lisäksi palvelujen käyttäjät on otettu aktiivisesti mukaan toiminnan kehittämiseen, jossa apuvälineensä on ollut sähköinen neuvolan eRaati. Raatilaisten on ollut mahdollista tuoda esille kokemuksiaan ja kehittämisideoitaan mm. isien huomioimisesta neuvoloissa ja perhevalmennuksesta. eRaatin toiminta onkin ilahduttavasti lähtenyt käyntiin tänä vuonna. Edelleen kuitenkin aktiivisia palveluiden käyttäjiä tarvitaan, jotta voimme kehittää toimintaamme ja palvella perheitä parhaalla mahdollisella tavalla myös tulevaisuudessa.

 

Ihmettelemistä saattaisikin riittää, jos saisimme aikamatkustajan menneisyydestä vieraaksemme. Joskus törmää ajatukseen, että ihmisten mielestä ennen kaikki oli paremmin ja muistikuvat muuttuvat elämän edetessä. Meillä Varkaudessa on kuitenkin otettu askelia oikeaan suuntaan palveluiden kehittämiksi ja kehittämisen pöhinä on ollut ilahduttavaa.

 

Leena Kuusikko

Vastaanottotoiminnan osastonhoitaja

VARKAUDEN KAUPUNKI

 

Sosiaali- ja terveyskeskus

Savontie 55

78300 Varkaus

Puh. 0400-574 549

leena.kuusikko@varkaus.fi

 

www.varkaus.fi

Facebook: varkaudenkaupunki

Instagram: cityofvarkaus