TEHDÄÄN HYVINVOINTIA YHDESSÄ!

Last modified: 
4.4.2019 16.19

TEHDÄÄN HYVINVOINTIA YHDESSÄ!

Vastasin joku aika sitten kyselyyn, jossa kartoitettiin varkautelaisten ajatuksia kokemastaan hyvinvoinnista. Sama kysely toteutettiin myös muissa Pohjois-Savon kunnissa. Kyselyyn vastatessani pysähdyin oman hyvinvointini äärelle – mikä minulle tuottaa hyvinvointia arjessa? Vastaukset löytyivät arkisista tärkeistä asioista – pienen lapsen äitinä olen iloinen lapseni hyvästä ja turvallisesta päivähoitopaikasta ja toimivista neuvola- ja terveyspalveluista sekä Varkaudesta turvallisena asuinympäristönä. Olen onnellinen perheestä ja ystävistä sekä terveydestä ja mahdollisuudesta käydä työssä.

 

Hyvinvointi syntyy jokaiselle meille erilaisista ja kuitenkin aika samoistakin asioista. Elämässä tilanteet vaihtelevat – vastoinkäymisten kohdatessa hyvinvoinnin kokemus horjuu ja joskus itse kukin meistä on tilanteessa, jossa tarvitaan toisen apua ja tukea. Haluamme olla Varkaudessa perheiden puolella ja tukea perheiden hyvinvointia ja jaksamista – tässä ajatuksessa olemme lähteneet kehittämään varkautelaisia perheiden palveluja siten, että olisimme perheiden tukena mahdollisimman varhain, matalalla kynnyksellä. Toivottavasti olemme siinä onnistuneet ja kokemus perheillä on, että olemme saavutettavissa niissä kohdissa, kun hyvinvoinnin tukemiseksi apua tarvitaan.

 

Tosiasia kuitenkin on, että perheet tietävät itse parhaiten, mikä heille tuottaa hyvinvointia ja millaisia palveluja tarvitaan siinä kohti, kun hyvinvoinnin kokemus horjuu. Perheiden kokemukset, toiveet ja tarpeet ovat meille tärkeitä palveluita kehitettäessä. Neuvolan e-raatitoiminta kutsuu neuvolaikäisten lasten perheitä mukaan kehittämään neuvolapalveluista entistä asiakasystävällisempiä ja syyskuussa 2019 on tarkoitus käynnistää sosiaalityön asiakasraatitoiminta. Lisäksi olemme toteuttaneet sosiaalityössä ja lasten ja nuorten keskus Nikulassa asiakastyytyväisyyskyselyjä, ja parhaillaan meneillään olevalla asiakaspalautteiden keruujaksolla on mukana useita uusia sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköitä.

 

Me sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat olemme työssä asiakkaita varten, joten palveluistakin meidän tulee saada sen näköisiä, että ne parhaiten tavoittavat kaupunkilaistemme tarpeet. Tulethan siis rohkeasti mukaan kertomaan meille, mitä palveluissamme tulisi kehittää ja parantaa! Tehdään Varkauteen hyvinvointia yhdessä!

 

Toivon kaikille aurinkoisia kevätpäiviä, ilon ja valon pilkahduksia!

 

 

Riitta Mentula-Hyvärinen

palvelualuepäällikkö

psykososiaaliset palvelut

riitta.mentula-hyvarinen@varkaus.fi