5. Päivä

Last modified: 
12.6.2018 08.06

5. Päivä

kuvis.jpg

Viiden päivän aikana olen päässyt tutustumaan hyvin Varkauteen ja saanut selville, mitkä ovat mun lemppariasioita täällä – luonto, Hertunranta ja lyhyet välimatkat. Mutta mikä on parasta varkautelaisten mielestä? Kävin jututtamassa asukkaita kaupungilla.

Emmin, 11, mielestä Waltterin yhtenäiskoulu ansaitsee pisteet kotiin. ”Waltterin koulun monipuolinen piha on paras!” kuvailee Emmi. Emmin siskon Iidan, 13, mielestä taas ehdottomasti parasta Varkaudessa on Soisalo-opisto. ”Siellä on paljon tanssitunteja ja muitakin harrastusmahdollisuuksia”, kertoo Iida.

Myös vanhemmat ovat tyytyväisiä Varkauden tarjoamiin harrastusmahdollisuuksiin, sillä niitä on tarjolla monipuolisesti ja kaikenikäisille. Katja, 37, kehuu myös Vekara-Varkautta. ”On hienoa että Varkaudessa järjestetään. Tällaista ei ole muualla.” Katjan mielestä myös lähellä oleva luonto on mainitsemisen arvoinen. ”Esimerkiksi Ämmänkoski on kaunis paikka”, hän vinkkaa.

 

onkijat.jpg

 

Yhdeksänvuotias Patrick tykkää siitä, että Varkaudessa ei ole niin paljon väkeä, kuin muissa kaupungeissa on. ”Ei tule ärsyttävää ruuhkaa”, sanoo Patrick ja jatkaa PokemonGo:n pelaamista.

Varkaudessa on todellakin helppo kulkea paikasta toiseen eikä tarvitse odotella neljän ruuhkassa. Joakim, 29, on tyytyväinen siihen, että täällä on myös ilmaisia parkkipaikkoja. ”Ja tosi hyvähän oli nyt se kun saatiin eläkeläisille ilmaiset linja-automatkat. Nyt pääsen helposti käymään asioilla”, jatkaa Timo, 53. ”Myös kirjasto toimii hyvin. Ja siitä olen iloinen, että tämä minun silmäleikkaus toteutettiin sairaalassa”, hän kertoo.

Ja tottakai Varkauden vesitornikin saatiin mukaan vastauksiin. Erikan, 12, mielestä se on paras juttu Varkaudessa!

 

IMG_0761.JPG