Kuvassa kaksi eläkkeellä olevaa pariskuntaa.
31.03.2020

Haluamme varmistaa yli 70-vuotiaiden kotona pärjäämisen soittamalla

Yli 70-vuotiaat henkilöt kuuluvat koronaviruksen riskiryhmään ja poikkeusolojen aikana heidän tulee pysyä hallituksen ohjeen mukaisesti kotona ja välttää kontakteja muihin kuin kotitaloudessaan asuviin ihmisiin. Haluamme varmistaa yhteydenotoilla, että iäkkäät henkilöt saavat tarvitsemansa avun ja tuen kotiin. Näin ollen kaikille yli 70-vuotiaille Varkaudessa ja Joroisissa soitetaan alkaen 1.4.2020.
Ilmakuva
31.03.2020

Varkauden kaupungin perusturvalautakunnan myöntämät harkinnanvaraiset avustukset haettavissa 18.4.2020 mennessä.

Järjestöavustusta hakevan toiminnan tulee tukea sosiaali- ja terveystoimialaa tukevien toimintojen kuten mielenterveystyön sekä vanhus- ja vammaistyön jatkuvuutta.

Lapsi käy koulua kotona.
31.03.2020

Etäopetus jatkuu ainakin 13.5.2020 saakka

Hallitus on päättänyt jatkaa aikaisemmin päätettyjä linjauksia. Kouluissa ja oppilaitoksissa rajoitusten pidentäminen tarkoittaa, että etäopetus jatkuu ainakin 13.5.2020 saakka.
Käsien pesu saippualla.
26.03.2020

Ohjeita koronavirustartuntojen leviämisen rajoittamiseksi on noudatettava

Varkauden ja Joroisten yhteistoiminta-alueella on kolme varmistettua koronavirustartuntaa. Tartuntavaara on siis todellinen tälläkin alueella. Tehokkain tapa ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä on pysyä kotona, huolehtia käsien pesusta ja noudattaa kaikkia viranomaismääräyksiä.
Salibandy-ottelu
26.03.2020

Vuorojen haku kesälle 2020 ja talvikaudelle 2020-2021 on käynnistynyt

Hakemukset tulee jättää 20.4.2020 mennessä.
Apua arjen poikkeustilanteessa-puhelinpalvelu
25.03.2020

Apua arjen poikkeustilanteessa-puhelinpalvelu on avattu

Koronavirustilanteen vuoksi Varkauden kaupunki on avannut Apua arjen poikkeustilanteessa-puhelinpalvelun numerossa 044 444 2465. Palvelu toimii arkisin kello 8 – 15. Puheluihin vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset.
Matalan kynnyksen palvelut
25.03.2020

Koronaviruksesta johtuvan poikkeustilan vuoksi toimintoja suljetaan terveydenhuollossa

Psykiatrian osasto sulkeutuu toistaiseksi perjantaina 27.3.2020
Viikonlopun matkalaukku
25.03.2020

Varkauden kaupungin varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen ja perusopetuksen IP toiminnan maksujen perimättä jättäminen

Hallitus on kehottanut hoitamaan lapsensa kotona korona viruksen leviämisen estämiseksi. Varkauden kaupunki on päättänyt, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja leikkitoiminnan maksut hyvitetään 1.4.-13.4.20 ajalta niille huoltajille, joiden lapset hoidetaan kotona.

Hyvän mielen apukassi
24.03.2020

Hyvän mielen apukassi-kampanja alkaa

Hyvän mielen apukassi-kampanja on Varkauden kaupungin, K-Citymarketin, Prisman ja Tokmannin yhteinen hyväntekeväisyyskampanja koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa. Samalla, kun käyt kaupassa tekemässä omat välttämättömät ostokset, voit lahjoittaa ruoka- ja/tai hygieniatarvikkeita niitä tarvitseville. Varkauden kaupungin yksiköt toimittavat kassit edelleen avun saajille. Kampanja on saanut alkunsa jo kahtena vuonna toteutetusta Hyvän mielen joulukassi-kampanjasta.
Kuvassa Kisapuiston portin graffiti.
24.03.2020

Kisapuiston kulkuportit ja moottoriurheilukeskus suljetaan ti 24.3.2020

Liikuntapaikoilla jatketaan kokoontumisen rajoittamista valtakunnallisiin suosituksiin ja ohjeisiin pohjautuen
Nainen yskii oikeaoppisesti hihaansa.
24.03.2020

Hengitystieinfektiovastaanotto on alkanut suun terveydenhuollon tiloissa

Hengitystieinfektiovastaanotolla hoidetaan aikuisten ja lasten akuutit hengitystieinfektio-oireet, jotka tarvitsevat välttämättä fyysistä vastaanottoaikaa. Käynti vastaanotolle on parkkipaikan päädyssä olevasta ovesta ma-to klo 8.00 – 15.00 ja pe 8.00 – 14.30
Työllisyys
Rakentaminen jatkuu Varkaudessa
24.03.2020

Työttömyys laski myös helmikuussa

Varkauden työttömyyden lasku jatkui helmikuussa. Työpaikkoja oli avoinna yli 400.
from
Origin

Kaupunginjohtaja Hannu Tsupari.
23.03.2020

Tästäkin selviämme vakuuttaa kaupunginjohtaja Hannu Tsupari

Me kaikki olemme epävarmuuden tilassa. Yhtäkkiä emme pystykään vaikuttamaan elämäämme omilla valinnoillamme. Epävarmuuden kestosta ei ole varmaa tietoa. Usko siihen, että tämä tilanne menee ohi ja asiat palaavat ennalleen, on silti tärkeää säilyttää. Jokainen meistä voi vaikuttaa siihen noudattamalla viranomaisten antamia ohjeita. Toinen toisistamme huolehtiminen on nyt tärkeintä mitä voimme tehdä.
Subscribe to feed