Kohdunkaulansyövän joukkoseulonnat

Suomessa kohdunkaulan syöpää ehkäisevään seulontaan eli joukkotarkastukseen kutsutaan vuosittain kaikki 30-, 35-, 40-, 45-, 50-, 55- ja 60-vuotiaat naiset.

Seulonta perustuu kohdunkaulalta otettavaan irtosolunäytteeseen. Irtosolunäytteen avulla kohdunkaulan syövän esiasteet voidaan todeta hyvissä ajoin ennen varsinaisen syövän kehittymistä, jolloin parantava hoito voidaan toteuttaa pienellä toimenpiteellä. Kaikista syöpätaudeista kohdunkaulan syöpä onkin parhaiten estettävissä.

Kohdunkaulan syöpä on maailmanlaajuisesti naisten toiseksi yleisin syöpätauti – vain rintasyöpä on sitä yleisempi. Monet tautiin sairastuneista ovat hedelmällisessä iässä olevia naisia. Suomessa kohdunkaulan syöpä on seulonnan ansiosta harvinaistunut: vuosittain maassamme todetaan noin 150-160 uutta tapausta.

Levinnyttä tautia hoidetaan leikkaus-, säde- ja sytostaattihoidoilla, mutta silti osa sairastuneista kuolee tautiin. Kaikista syöpätaudeista kohdunkaulan syöpä on kuitenkin parhaiten estettävissä: syöpää edeltäviä esiasteita osataan aktiivisesti etsiä ja hoitaa, jolloin varsinaista syöpää ei kehity.

Seulontaan kannattaa aina osallistua, vaikka vastaava tutkimus olisikin tehty lähiaikoina muualla. Tutkimukset osoittavat, että organisoidulla seulontaohjelmalla (joukkotarkastukset) on parempi syövältä suojaava vaikutus kuin ohjelman ulkopuolella otetuilla irtosolu- eli Papa-näytteillä. Myöskään raskaus, imetys tai kohdunpoisto ei aiheuta estettä seulonnalle.

Seulontaikäluokkaan kuuluvat saavat kutsun kotiin. Kutsussa on ohjeet ajan varaamiseksi joko Kansalaisen terveyspalvelun kautta tai puhelimitse. Noudata seulontakutsua!