Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu yli 65-vuotiaille

Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua voivat hakea yli 65 vuotiaat varkautelaiset, joiden toimintakyky tai selviytyminen normaaliin elämiseen kuuluvien välttämättömien tehtävien ja toimintojen suorittamisesta on ikääntymisen ja sen johdosta tulevien sairauksien vuoksi alentunut ja julkisten joukkoliikennevälineiden käyttö on oleellisesti tämän vuoksi vaikeutunut (sosiaalihuoltoasetus 607/1983 9 §). 

 Kuljetuspalvelutarpeen tulee olla jatkuvaluonteista, eikä hänellä itsellään tai avo- tai aviopuolisollaan ole mahdollista käyttää omaa autoa. Lisäksi edellytetään, ettei asiakas pysty ilman kohtuuttomia vaikeuksia käyttämään julkisia liikennevälineitä (Pali, linja-auto).  

Palvelua myönnettäessä käytetään tuloharkintaa. Kuljetuspalvelu voidaan myöntää, mikäli yksinasuvan henkilön bruttotulot ovat enintään 980 euroa/kk tai avo-/aviopuolisoiden enintään 1540 euroa/kk. Tuloina ei oteta huomioon Kelan eläkkeensaajan hoitotukea eikä asumistukea. Lisäksi kuljetuspalvelua myönnettäessä katsotaan vaikuttavana tekijänä asiakkaan mahdollisten talletusten määrä, joka voi olla yksinasuvalla enintään 3000 euroa ja avo-/aviopuolisoilla yhteensä 6000 euroa. Kuljetuspalvelua on haettava kirjallisesti ja hakemukseen on liitettävä tulo- ja varallisuusselvitykset.

Palvelu myönnetään Vaana palvelusetelijärjestelmän kautta vuodeksi kerrallaan, eikä sitä ole sidottu käytettäväksi kuukausikohtaisesti. Setelin arvo on 300.

Asiakkaan mahdollisesti tarvitsema saattaja matkustaa ilmaiseksi. Jos kuljetuspalvelujen saajan kanssa on samassa kyydissä mukana muita matkustajia, joilla ei ole kuljetuspalvelupäätöstä, on heidän maksettava matkasta oma osuutensa.

Lisätietoja kuljetuspalvelusta ja hakemisesta saa Ikääntyneiden asiakasohjausyksiköstä.