Varhaiskasvatus ja esiopetus

Koronavirusohjeistus huoltajille (16.3.20)

 

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi päiväkoteihin otetaan jatkossa hoitoon vain täysin oireettomat lapset. Kaikki hengitystieinfektion oireista (kuume, yskä, nuha) vähänkään kärsivät lapset jäävät kotiin. Mikäli lapsellanne on esimerkiksi allerginen nuha, niin käyttehän asian erikseen läpi päiväkodin henkilöstön kanssa.

THL: n ja Varkauden kaupungin ohjeistuksen mukaisesti ulkomailta palaavat lapset pysyvät poissa päiväkodista kaksi viikkoa Suomeen palaamisen jälkeen.

Mikäli olette olleet tekemisissä koronavirukselle altistuneiden henkilöiden kanssa tai epäilette, että olisitte voineet saada tartunnan, pyydämme teitä seuraamaan omaa ja perheenjäsentenne terveydentilaa. Mikäli perheessänne on flunssan oireista kärsiviä lapsia, niin on suositeltavaa, että myös sisarukset pysyvät kotona. Olettehan näissä tapauksissa aina yhteydessä terveydenhuoltoon ja ilmoitatte asiasta päiväkodin johtajalle.

Toistaiseksi päiväkodeista ei tehdä retkiä tai vierailuja julkisille paikoille. Myös ulkopuolisten tahojen vierailut päiväkodeissa minimoidaan. Kiinnitämme erityistä huomiota käsihygieniaan ja oikeaoppiseen yskimiseen sekä aivastamiseen. Lisäksi varhaiskasvatusyksiköissä on tehostettu siivousta.

Näillä toimilla pyrimme omalta osaltamme ehkäisemään koronaviruksen leviämistä. Koska koronaviruksella on vaikutuksia sekä lasten että henkilöstön poissaoloon, lasten hoitoaikamuutokset ja poissaolot tulee ilmoittaa mahdollisimman pian lapsen ryhmän henkilökunnalle.

Varhaiskasvatuksessa seurataan muuttuvaa tilannetta jatkuvasti ja ohjeita päivitetään tarvittaessa.

 

Varkauden varhaiskasvatuspalvelut