Matkani taiteessa 13.1. - 10.3.2019

Varkauden taidemuseossa 13.1. - 10.3.2019

Kuvataiteilija Helmi Maria Leppäkosken yksityisnäyttely Matkani taiteessa esittelee rohkean kokeilijan ja tunnemaalarin. Näyttely hahmottaa vertauskuvallisesti taiteilijan omaa matkaa tunnistettavin symbolein, luonnontunnelmissa.

”Työskentelyni maalausteni tai veistosteni kanssa on merkinnyt minulle yhteyttä luontoon, sen monikerroksellisuuteen. Luonnosta imen ideani hyvin syvällisesti. Maalauksissani realistinen idea pelkistyy, muuttuu…”.

Helmi Maria Leppäkoski (s.1935) on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Kaivonotkon tilalla Varkauden Kangaslammilla, Viljolahdessa. Monet näyttelyn fantasiamaalauksista viittaavat taiteilijan Sepän suvun paikasta alkaneeseen matkaan maailmalle.

Intensiivisen värimaalarin kuvastossa toistuu portti-teema, reliefimäisenä sekä maalauksissa että valetuissa seinäreliefeissä. Taiteilijan uusimmissa veistoksissa on käytetty puuta ja lehtikultaa. Piirrosmaista jälkeä edustaa ihmisen elämänvaiheita kuvaava valettu peti-sarja.

Taiteilijan ensimmäisessä yhteisnäyttelyssä vuonna 1993 Helsingin Taidehallissa oli tilateos, vuoden 1994 yksityisnäyttelyssä videoitu tilateos. Tämän näyttelyn naiseuteen liittyvässä installaatiossa Leppäkoski on maalannut kierrätysmateriaalilla repien ja liimaten värillistä paperia. Eri tekniikoin työskentelevä taiteilija ja materiaalikokeilija on opiskellut Taideteollisessa Korkeakoulussa 1971-1974, Vapaassa Taidekoulussa 1989, UIAH avoimessa korkeakoulussa 1989-1992, Taidekoulu Maassa 1991-1995 ja Taideakatemian täydennyskoulutuksessa 2004.

Espoossa asuvalla taiteilijalla on ollut näihin päiviin asti työhuone Kaapelitehtaalla Helsingissä. Kaapelitehtaan taiteilijoiden yhteisnäyttelyihin hän on osallistunut vuosien 1998-2011 välillä.  Espoon Kuvataiteilijoiden jurytettyihin näyttelyihin hän on osallistunut 1999-2017 välillä.

Karjalaistaustainen taiteilija kuuluu Taidemaalariliiton lisäksi Viipurin taiteilijaseuraan, jonka näyttelyissä hän on ollut mukana vuodesta 2004. Ikonimaalarina hän on Suomen Ikonimaalarit ry:n, Suomen Bysanttikomitea ry:n ja Kuvataiteilijaseniorit ry:n jäsen. Suomen Ikonimaalareitten näyttelyihin Leppäkoski on osallistunut vuodesta 1993 ja viimeisimpänä Valamon Kulttuurikeskuksessa 2018 nähtyyn juhlanäyttelyyn, joka oli esillä myös Helsingissä Kulttuurikeskus Sofiassa 2017.

Kuva: Raflaavat mekot

 

Varkauden museoiden näyttelyihin on aina vapaa pääsy.