Heinäkuu avasi työpaikkoja

Heinäkuun aikana Varkaudessa ilmoitettiin TE -toimistoon avoimeksi 301 työpaikkaa. Määrä on kymmenen enemmän kuin vuosi sitten. Kuukauden lopussa avoimia työpaikkoja oli liki 250, mikä on saman verran kuin vuosi sitten. Heinäkuussa työttömiä työnhakijoita oli 1355 henkilöä ja työttömyysaste 15,8 prosenttia.      

Varkauden työttömyysaste laski heinäkuussa edelliskuusta 0,9 prosenttiyksikköä lähinnä lomautusten päättymisten seurauksena. Heinäkuun lopussa lomautettuna oli liki seitsemänkymmentä henkeä kesäkuuta vähemmän. Kaikkiaan heinäkuun lopussa oli lomautettuna 271 henkeä, mikä on 180 henkeä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyys ilman lomautettuja nousi vuoden aikana noin 80 henkilöllä. Näin ollen Varkauden työttömyysaste jäi vielä kolme ja puoli prosenttiyksikköä korkeammalla kuin vuosi sitten. 

Nuorten työttömyys laski kesäkuusta 26 henkilöllä. 17-29 -vuotiaita nuoria oli työttömänä 335, mikä on runsaat viisikymmentä enemmän kuin vuosi sitten. Työllistymistä tukevissa palveluissa oli kaikkiaan runsaat 500 henkeä. Palveluissa olevien henkilöiden osuutta kuvaava ns. aktivointiaste oli Varkaudessa 27,2 prosenttia, kun se keskimäärin Pohjois-Savossa oli 18,9 ja koko Suomessa 19,6 prosenttia.

Asiasanat: