Ajankohtaista koronasta 19.1

Ajankohtaista koronasta 19.1

Viimeksi muokattu: 
21.1.2021 08.40
Varkaudessa on todettu kaksi uutta koronatartuntaa tiistaina 19.1

Varkaudessa on todettu kaksi uutta koronatartuntaa tiistaina 19.1. Toinen koronatartunta liittyy aikaisemmin todettuun tartunta- ja altistumisketjuun ja henkilö on ollut jo asetettuna karanteeniin, joten uusia altistuksia ei ole tapauksen tiimoilta tullut. Toisen koronatartunnan lähdettä ei ole saatu selville. Altistuneet on asetettu karanteeniin.

Olet voinut altistua koronavirukselle Kommilan K-marketissa perjantaina 15.1 klo 12 - 13 välisenä aikana. Hakeudu herkästi koronatestiin mahdollisten oireiden ilmaannuttua. 

Koronarokotukset etenevät maltillisesti ja tänään on päästy rokottamaan ensimmäiset tehostetun palveluasumisen asukkaat. Tällä viikolla rokotetaan asumispalveluyksiköiden henkilökuntaa ja asukkaita julkisen puolen yksiköissä sekä yksityisen palveluntuottajien yksiköissä.

Muistetaan edelleen noudattaa hyviä hygieniakäytänteitä, käyttää maskia ja huolehtia riittävän turvavälin pitämisestä.

Pidetään toisistamme ja itsestämme huolta.