Lasten vaalit ensimmäistä kertaa Varkaudessa!

Lasten vaalit ensimmäistä kertaa Varkaudessa!

Viimeksi muokattu: 
25.5.2021 17.57
Lapset päiväkoti-ikäisistä alakoululaisiin pääsevät tänä keväänä äänestämään, kun vuoden 2021 kuntavaalien yhteydessä järjestetään valtakunnalliset Lasten vaalit. Ehdokkaat ovat suomalaisten kuvittajien tekemiä piirroshahmoja, kuten Heppa Hurjapää ja Mette Metsinkäinen. Tällä kertaa äänestämisessä painottuu digitaalisuus koronatilanteen takia.

Tapahtuma on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja sen järjestää Suomen Nuorkauppakamarit ry, Suomen Kuntaliitto ja Porin kaupunki, mistä idea on levinnyt ympäri Suomea noin 40 kuntaan. Varkaudessa paikallinen nuorkauppakamari järjestää tapahtuman yhdessä kaupungin kanssa.

- Äänioikeus ja sen käyttäminen ovat demokratian ytimessä ja onkin tärkeää, että lapsille jää positiivinen muistijälki äänestämisestä, jotta he täysi-ikäisinä äänioikeutettuina kokevat tärkeäksi osallistua päätöksentekoon käyttämällä äänioikeuttaan, sanoo Lasten vaalien kansallinen projektipäällikkö Milla Harju Suomen Nuorkauppakamarit ry:stä.

Varkaus on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Lasten vaaleissa. Jokainen perhe voi äänestää itse lastenvaalit.fi-verkkosivulla 26.5-13.6.2021.

Nettiäänestyksen lisäksi lapset pääsevät Varkaudessa kokeilemaan, miltä tuntuu antaa ääni kopissa tai laittaa oma lipuke uurnaan. Äänestyspaikkana toimii Perheentalo. Tilanteen salliessa äänestyslippaat ovat Perheentalolla käytössä keskiviikkona 9. kesäkuuta kello 14 alkaen ja vaalipäivää edeltävänä lauantaina 12.6.

Paikalliset tulokset julkistetaan vaalien jälkeen.

Ehdokkaisiin voi tutustua osoitteessa lastenvaalit.fi.

 

Tervetuloa äänestämään!