Asuminen ja asuinympäristö

Varkaus on vesistöjen ympäröimä kaupunkikunta, jossa luonto on lähellä. Kaupungin asutus keskittyy taajamiin, haja-asutusalueella asuu noin 7,9 % väestöstä. Julkinen liikenne on vähäistä iltaisin ja viikonloppuisin, ja jonkin verran haasteellista on julkisten palvelujen järjestäminen haja-asutusalueiden asukkaille. Varkaudessa on hyvät mahdollisuudet harrastaa monipuolista liikuntaa, liikuntapaikkoja on paljon tarjolla. Talvisin latuverkosto on hyvä ja pyörätieverkosto on kattava. Uimarantoja on käytettävissä 13 ja uimapaikkoja 2, leikkipuistoja on kaupungin alueella useita. Lähiliikuntapaikkoja on Hertunrannassa, Kuoppakankaalla ja Könönpellossa, Tehtaan koulun pihalla on skeittipaikka. Ulkokenttiä on useita.

Asuntokuntia Varkaudessa on ollut vuonna 2018 yhteensä 11 239. Ahtaasti asuvia (asuu enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti) on Varkaudessa vuonna 2018 ollut 28,7 % lapsiasuntokunnista. Kaikista asuntokunnista ahtaasti asuvia oli samana vuonna Varkaudessa 5,6 % kaikista asuntokunnista. Asunnoista 39,4 % sijaitsee pientaloissa, 18,6 % rivitaloissa ja 40,4 % kerrostaloissa.